maanantai 9. tammikuuta 2017

Ehtii sitä vielä viimeisenäkin päivänä...


Loma oli ja loma meni.

Olin oma itseni aina eilispäivään asti, jolloin aloin pelätä pahinta, eli muuttumista maanantai-paluu-töihin-angstisten joukkoon.

Mitä pidemmälle päivä eteni sitä selvemmin tunsin, että mankumiseni ärsytti korviani ja kurkkuani kuivasi niin, että rommitotia teki mieli...

En siis ollutkaan sairastunut työallergiaan, vaan ihan tavallinen tauti halusi hyvän kodin itselleen. Viekkaana ajattelin antaa sille kovan vastuksen, ja niin minä söin kovasti tummaa suklaata, lisäksi olin yltiösosiaalinen ja pelasin perheen kanssa ainakin kolme erää Kivi-peliä. En voittanut kertaakaan, mikä todisti minulle ranneliikkeen heikkouden (ja ärtymys henkisen taantumisen). Kukaan ei tuonut minulle kermaa taikka lämmintä kaakaota lohdutukseksi, ja niin minä annoin periksi kaikille kiusauksille ja menin loppuillaksi kerälle sohvan kulmaukseen.

Silittelin itseäni myötäkarvaan ja mietin, että kyllä ainakin maaten elokuvien katsominen parantaa naisen. Lepäsin ensin toisella kyljelläni, kääntyen illan mittaan toisellekin. Nukkumaanmenoaikana olo oli virkeä kuin peipposella ja katselin sinisin kiiluvin silmin sitten koko yön, josko Batman vaikka saapuisi tuomaan unihiekkaa.

... ei tullut...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti