lauantai 16. syyskuuta 2017

Pitikö mennä koskemaan? Pitikö?

Ikkunan pesu. Harrastan sitä maksimissaan kaksi kertaa vuodessa. Tänä keväänä odotin siitepölyajan loppumista, jonka jälkeen odotin piharemontin valmistumista (se kestikin heinäkuun loppuun asti) ja lopulta räväytin pesuaineet lasien pintaan ja huiskin lastalla kuivaksi.

Kyllä se olikin ihanaa, se valon sisään tulo, kunnes...

kului pari viikkoa ja saapui ukkosmyrsky, jota menin ihailemaan parvekkeelle. Katselin mustaa taivasta ja tuulta, joka notkisti puut ensin pohjoiseen, sitten etelään ja takaisin pohjoiseen aloittaen samalla vaakasateen suoraan päälleni. Minä siirryin innoissani sisemmälle katsomaan pihalle kasvavaa järveä, mutta seuraavana päivänä tuijottelin mykistyneenä ikkunoitani. Niihin ukkosmyrsky oli sylkäissyt rumasti kaikki pienen metsikön ja lähipuiden irtoshitit.

Arvatkaa montako kertaa olen auringon paistaessa katsellut noita räkäisyjä, jotka peittää koko keittiön ja suurimman osan olohuoneenkin ikkunaa. Todella monta. Ja aina olen lamaantuneena kääntänyt vain selkäni ja huokaissut.

Mutta tänään. Tänään päätin olla reipas. Ensin hoidin keittiön ja seuraavaksi siirryin olohuoneeseen. Hilasin ikkunalaudalta ja ikkunan alla tasolta kaikki kamat ensin pois. Kiipesin tason päälle venytin itseni maksimipituuteen tehden laajoja vaakavetoja vasemmalta oikealle. Vaihdoin suodattimet, kun niin pitää kuulema tehdä (kaikkea sitä nykyajan ikkunoissa onkin, ennen ei ollut kuin tiivisteet). Vielä piti pestä parvekkeen puoli, se likaisin lasipinta, ja kun olin nyt vauhdissa, niin hoidin samalla kertaa siirrettävät kesäkukat ja pesin jopa kaikki ruukut. Olin jo ihan valmista kamaa, mutta olohuoneessa odotti vielä lopputyöt.

"Onko pakko jos ei enää huvita?", kysyin itseltäni. Mutta kun kukaan ei vastannut, niin aloin siirrellä kasveja takaisin paikoilleen.  Keittiöön se basilika, joka syödään alle aikayksikön pelkäksi rangaksi. Ja olohuoneeseen ne ainoat sisäkukat, joita osaan oikeasti kasvattaa. Orkideat.

En tiedä onko orkideat masokisteja, mutta minun hoivissani niistä jokin aina kukkii. Ihan totta. Nytkin ne roikottivat painavia kukkavanojaan ja minä päätin asetella ne vähän eri lailla ikkunalaudalle. Mutta pitikö mennä säätelemään? Pitikö? Koskin huolimattomasti yhteen tukikeppiin ja sitten kuului naps. Kukkavana jäi nysänä käteeni irralleen. Höh!

Kyllä ei pitäisi mennä koskemaan kukkiviin kukkiin... Tai ei pitäisi edes siirrellä niiden ruukkuja. Tai oikeastihan mun ei pitäisi enää ikinä pestä ikkunoita! Ikkunanpesusta ei ole kuin harmia, mä huomaan...

Kuka haluaa tästä lähtien tulla meille pesemään ikkunoita?!?

Odotellessani vapaaehtoisia (Supermies?) menen sohvalle ja selvitän viimeiset kappaleet Paula Hawkinsin kirjasta Nainen junassa. On muuten koukuttava teos :)

maanantai 11. syyskuuta 2017

Olen kiitollinen!

Sain Leenalta kiitollisuushaasteen, joka osui kuin nenä päähän ajankohtana, jolloin syksyn lomani päättyy. Tarkoituksena on kertoa viikon kiitollisuuden aiheista ja haastaa kolme bloggaajaa.

Minun viikkoani täyttivät mm. seuraavat kiitollisuuden aiheet:

Maanantain herääminen

Olen eilen laskeutunut Saariselän aurinkoiseen syksyyn. Istun vieraassa pöydässä. Katselen ulos ikkunasta, naava roikkuu puussa, maa peittyy puolukan ja mustikan varpuihin. Ei ole kiire minnekään ja aamukin on vasta alkanut.

Minä syön eilen poimimiani variksenmarjoja aamuherkussa. Miten meheviä, miten raikkaita. Miten upeaa on, että meillä on metsät täynnä vitamiinipommeja vapaasti poimittavaksi. Tämä maa tekee minut niin iloiseksi.

Tiistain rakkausmuisto

Minä olen kävellyt pitkään. Kiipeän tunturille ja laskeudun sieltä alas. Otan valokuvan tuulen tuivertaessa hiuksemme pystyyn ja lähetämme sen rakkaallemme etelään.

Muistan kuinka juuri tässä paikassa vuosi sitten söimme eväitä ja kuinka leikkisästi nakkelit minua puolukoilla. Nautimme toisaalla puron varrella kuukkelin vierailusta ja olimme yhtenä (pienenä) suurena perheenä samoilemassa.

Ja minä olen niin onnellinen kun sinä olet olemassa, vaikket olekaan täällä luonamme juuri nyt.


Keskiviikon väsymystä

Teemme taas pidempää päivämatkaa. Tänään tuijottelen jo kolmatta opastaulua, jonka mukaan perille on matkaa 5,2 - 5,6 km. Onhan se kummallista, kun kilometrejä kuluu ja aina vaan perillepääsyyn on vitonen jäljellä ;-).

Olemme huomanneet, että jokaisena päivänä viimeisillä kilometreillä jalkamme alkavat painaa, ja ryhdymme huvittavasti kehittelemään kiertoreittejä viimeisen ylämäen ohittamiseksi.

No, kun lopulta näen sen ylämäen, minä päätän että suoraan ylös vaan, pitkällä ja voimakkaalla askeleella. Ei yhtään kompurointia ja minä olen perillä reilusti ennen sinua. Sitten näen, kuinka sinä olet oikaissut aidan alitse. Senkin rontti ;-)

Ja kuten jokaisena päivänä minä olen kiitollinen, että kehoni jaksaa kävellä eteenpäin. Että saan raikasta ulkoilmaa ja varsinkin täällä ja nyt: minä pääsen saunaan. Mikä ihana keksintö sauna onkaan.

Torstain herkuttelua

Tänään on päivä, jolloin olemme vain. Ei yhtään hikistä kävelyä, vain höntsää. Tiedäthän sen kävelytavan, jossa edetään hitaasti nautiskellen. Höpötellään niitä näitä ja pysähdytään heti kun siltä yhtään tuntuu.

Päivän kohteemme on tunnelmallinen Cafe Porotupa, jonka isäntä Marko tarjoaa meille ensin poro- ja lohitäytteiset letut. Jälkiruuaksi mieheni ottaa herkullisen omenatoscapiirakan ja minä saan makean letun, johon on levitelty isosti ja paksusti lakkasydän. Marko ja syyskuun "apulainen" rupattelevat kanssamme, aurinko paistaa upeasti terassille, porontaljat lämmittävät penkin päällä ja elämä on täydellistä.

Minut täyttää onnen tunne, kun maailmassa on ihmisiä, jotka pitävät pieniä kahviloita, tarjoavat siellä rakkaudella tehtyjä asioita ja elävät juuri sitä elämää, jota kaipaavat.

Perjantain yhteenvetoa

On reissun viimeinen päivä. Olen levännyt. Olen ollut onnellinen täällä. En tiedä miksi levottomuus iskee niin usein. Täällä, poissa uutisten ja älämölön ääreltä, kuukkeleiden kanssa keskustellessa ja revontulien loimotellessa maailma muuttuu heti helpoksi.

Olen suojellut omaa napaani ja kohdellut sitä rakkaudella. Olen antanut sille hyvää ruokaa, ravintoa, josta suolisto pitää. Silitellyt sitä, jotta mieli rauhoittuu ja stressi kaikkoaa. Olen rakastanut sen ympärillä olevaa pyöreyttä, sillä olinpa millainen tahansa, niin tämä keho liikuttaa minua ja hengittää puolestani.

Ja hengittäessä mieli rauhoittuu. Silloin näen sen mikä toimii.

Mille ajatukseni annan, se kasvaa.

Kun olen levollinen on maailmani levollinen. Jos voin ohittaa mieleni jatkuvan haluan-enhalua-tykkään-entykkää ja olla vain, huomaan, että asiat on hyvin juuri nyt.

Olen kiitollinen että taas kerran muistan ja ymmärrän, vaikka tämä hetki kestäisi vain lyhyenkin aikaa.

Lauantain hauskaa

Olen herännyt ja noussut ylös. Talo on hiljainen, niin kuin kerrostalo vain joskus osaa olla. Olen pari tuntia tässä paikallani. Katselen pihaa, tutkailen kukkasia, jotka ovat selvinneet hyvin hengissä -ehkä jopa paremmin kuin läsnäollessani :). Olen yksin, vaikka oikeasti meitä on enemmän. Ensin herää nuorempi ja sitten vanhempi mies. Me istumme aamiaispöytään ja rupattelu jatkuu kuten eilen illalla. Ja kuinka minä nautin. Nautin tästä arjesta.

Päivälla teemme yhtä jos toista. Kuka menee minnekin, mutta lopulta palaamme taas yhteen. Välillä sohvailemme kaksin Vain elämää -tallenteen seurana ja jossain toisessa vaiheessa kolmisin teemme jotain aivan muuta.

Olen niin kiitollinen, että loman jälkeen tulee arki ja se tuntuu hyvältä. Tavallinen eläminen on arvokasta.


Sunnuntain lepoa

Kokoan tätä kiitollisuushaastevastausta. Mietin, etten ehtinyt vastata luovan lauantain haasteeseen, mutta näin tällä kertaa.

Kuuntelen radiota ja vaikka nostalgia soi, en tunne itseäni vanhaksi. Tunnen olevani samanlainen kuin ennen, samat toiveet, unelmat matkoista ja yhdessäolosta, odotukset siitä mitä pitäisi ehtiä tehdä ja ymmärrys ettei kaikkeen aina taivu. Tänään tulen tekemään pieniä kotitöitä ja odotan äidin tupsahtavan käymään.

... niin se äiti pistäytyi ja jatkoi matkaansa...  miehetkin tulivat kotiin ja toivat ystävältämme kaksi isoa kesäkurpitsaa.

Ja minä olen kiitollinen että olen, että musiikki täyttää elämäni sopukat, taide rikastuttaa mieltäni, äidiltä saamani villasukat lämmittävät jalkojani, ystävän tarjoamat kasvikset ravitsevat meitä ja uuni valmistaa ruuan loppuun helposti ja vaivattomasti.

Tämä viikko näyttää olevan taputeltu valmiiksi :)

* * *

Kuten haasteessa pyydetään, laitan sen eteenpäin kolmelle henkilölle. Vapaasti vastaten ja ilman pakkoa tietenkin, osoitan tällä kiitollisuushaastella:

Marjaanaa blogiin Marjaanan maja
Marikaa osoitteeseen Kinttupolut
Jaelia sinne aurinkoiseen Appelsiineja ja hunajaa maahan

Syyskuu on alkanut. Nautitaan meidän rauhallisesta luonnosta ja värikkäistä hetkistä :)

torstai 31. elokuuta 2017

Kakkua ja hammaslääkäriä

Himpskatti! Ajattelin eilen, kun huomasin olleeni hidas ja saamaton. Otin itseäni niskasta kiinni,  selvittelin pari asiaa ja sitten laitoin kutsun työkavereilleni.


Kun olin saanut tämän "hoida heti elokuun alussa" tehtäväni pois päiväjärjestyksestä, olin hyvällä tuulella. Samalla tajusin unohtaneeni elämässä sen tärkeimmän asian: jakamisen ilon.

Antaminen, sellainen, josta ei odota vastapalvelusta, on mitä mainioin tapa pitää itsensä paremmalla tuulella. Kyllä näin on :)

No, jakamistaloutta on erilaista, kuten vaikka jokavuotinen hammaslääkärillä käynti. Lähdin vähän viimetipassa liikenteeseen ja kipitin kaupungin läpi niin pitkin askelin, kuin vaan saatoin. Ilmottautumisen jälkeen ehdin juuri laskea peräni odotustilan tuolille, kun ovi avautui ja nuori naislääkäri ohjasi minut siihen kallellaan olevaan tuoliin. Juttelimme hetkisen niitä ja näitä. "Että tarkastukseen tulit sitten?" "Käytätkös sinä mitään hammasvälipuhdistimia?" "Ja olikos mitään lääkitystä?" "Onko mitään vaivoja?" Tässä kohtaa takeltelin, lyhensin mielessäni listaani ja sanoin nopeasti, ettei ole hammasvaivoja...

Sitten avasin suuni ja nainen laittoi sellaisen pikkupeilin kitaani, liikutti sitä ylhäällä oikealta vasemmalle edeten sisäpuolelta ulkopuolelle. Suhutteli välillä jollain välineellä ja katseli valolla yhteen jos toiseen hammasväliin. Hetkiseksi tilanne muuttui, kun huoneeseen tuli toinen lääkäri, jolle opastettiin tietokoneen tallennuskikkoja.  Kohta kuitenkin avasin leukani taas suureksi, lääkäri kävi loput hampaani läpi, pisteli neulalla ikeniä ja sanoi: "Tosi hyvältä näyttää. Oikein hyvin puhdistettu. Että ensivuonna sitten uudestaan." Nousin ylös tuolilta, katsoin häkeltyneenä ympärilleni, otin tavarani ja kiitin kovasti.

Ulkona mietin mitä oikein tapahtui. Olinkohan ollut kymmentä minuuttiakaan huoneessa ja sain jo lähtöluvan ilman, että olin ehtinyt edes jäykistyä kunnolla. Kummallista. Tämä oli paras hammaslääkärissäkäyntini ikinä!

Melkein tanssin siinä alamäkeä kävellessäni. Mietin miten kiva on, kun hampaat on kunnossa. Kuinka on tosi hienoa, että saan viettää työpäiviäni hyvien tyyppien seurassa. Ja mikä parasta, huomaan olevani paremmalla tuulella. Vau!

Yritän nyt nähdä maailman taas keveämpien luomien läpi. Kiinnitän enemmän huomiota siihen mikä toimii. Tästä on taas hyvä jatkaa :)

Sinulle toivon mitä parasta loppuviikkoa. Listataan mielessämme tänään ainakin kolmea asiaa, jotka ovat olleet jollain tavalla hyviä asioita minulle itselleni 

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Nainen, onko energiasi ja intohimosi kateissa?

Olen harvinaisen huonoa seuraa
eniten itselleni, mutta ikävä myöntää, tämä tunne voi levitä myös lähiympäristöön.

Ärsyttävää...
Mutta toisaalta, nyt tiedän mistä tämä jatkuva vitutus suurimmaksi osaksi johtuu.

Olimme jokin aika sitten kirjakaupassa, sellaisessa ihanassa, jossa oli kahvila kyljessä. Olin upottautunut syvälle pehmeään tuoliin, nautiskelin kukallisesta kupista tuoretta kahvia. Katselin suklaakohvehdin kiiltävää päällyspaperia ja mietin miten kauan pystyn pitkittämään suklaan himoa. Yllättäen itseni jaksoin kohtuullisen pitkään :)

Istuin ja seurasin kuinka mies kierteli ja kaarteli, katosi kulman taakse tullen taas kohta näkyviin. Eräällä kierroksellaan se toi minulle hyytävän punakantisen kirjan käteen ja sanoi: katsos tuota... Minä otin kirjan vastaan, selasin sitä ensin epäluuloisesti, mutta kun olin lukenut ensimmäiset sivut, upposin syvemmälle tuoliin sekä kirjaan ja aloin tajuta asioita.

Ne, jotka ovat matkanneet kanssani pidempään, ovat tietoisia, että kivut kulkevat mukanani todennäköisesti hamaan tappiin saakka. Elän niiden kanssa, välillä hyvissä sielun voimissa ja toisinaan vaipuen itkupotku-ratkaisukeskeisettömään-raivariin.

Jos koskaan milloinkaan olen ollut enemmän hämmästynyt kuin tuota kirjaa lukiessani, niin kiellän sen nyt. Ei. En ole ollut. Minä tavasin kirjakaupan tuolissa listaa vaivoista ja ruksin mielessäni omaa luetteloani.

Tässä osa kirjan oirelistasta epämääräisessä järjestyksessä:

huonosti nukutut yöt, väsymys, ärtymys, itsetunto kadotettuna, selkä-, nivel-, ja lihaskivut, päänsärky, tihentynyt pissalla käyminen, ummetus, seksuaalinen haluttomuus, mielihyvän vähentyminen, yhdyntäkivut, hikoilu (lämmönsäätelyhäiriö), yllättävät raivonpuuskat, tulehdukset, sydämen rytmihäiriöt, tykytykset ja muljahdukset, verenpaineen kohoaminen, itkuisuus, ilottomuus jne.

Siis elämäni kulku: sydämen tykytykset, loputon väsymys, ilottomuus, kivut, ärtymys, kivut, tulehdukset, vitutus ja taas kerran kivut. Yksinkertaisesti elämän energia ja intohimo kateissa.

Jos sinä sisareni, nainen siellä jossain, mietit kuten minä usein: Mikä hitto minua oikein vaivaa? Miksen voi olla niinkuin nuo muut, normaali ja ihana? Jos päiväsi kuluvat kuunnellessa kehoasi ja sen tuskia ja nappasit yllä olevasta listasta useamman itsellesi. Niin mieti, voisiko sinulla olla
  • raudanpuuteanemia (selviää verikokeella, ei pelkkä hemoglobiini vaan ferritiiniarvot), 
  • kilpirauhashormonin kanssa ongelmia (yhtälailla selviää verikokeesta) tai sitten 
  • estrogeenin puute -vaihdevuodet (näkyy verikokeessa FSH arvon kohoamisena). 
Kahdessa ensimmäisessä on erittäin samantyylisiä oireita (väsymys ja kivut siellä sun täällä, painon nousu yms.), ja jos et ole enää suloisen nuori parikymppinen, niin myös tuo alin pallukka voi olla oireesi syy. Ihan totta.

Minä tomppeli olin ajatellut, että vaihdevuosiin kuuluu vain hikoilu. Hah! Olin täysin tietämätön, että estrogeenin väheneminen voi aiheuttaa kaiken maailman vaivoja. Omien oireitteni syyt ovat tietysti monisyisiä ja oma asiani. Mutta tunnustan olleeni naurettavan naiivi ajatuksissani vaihdevuosista.

"Homonierityksen väheneminen iän karttuessa sairastuttaa ja aiheuttaa elämänlaadun huononemista ja rapistumista. Monien hormonien eritys on runsainta noin 20-25 -vuotiaana. Eritys vähenee hiljalleen ja monia hormoneita on ihmisen elimistössä jo 40 -vuotiaana ainoastaan puolet huippuajoista." Näin kirjoittaa Maija Kajan kädessäni olevassa kirjassa: Sukellus kuumaan aaltoon - Naisen vaihdevuodet, terveys ja hormonit.

Olen nyt imenyt tietoa monista kirjoista. Ja olen kiittänyt ja kumartanut kirjastopalvelulle. Ja tietysti kiittänyt miestäni, joka antoi minulle lahjaksi ymmärryksen siemenen sekä sellaiselle sielunystävälleni, joka ymmärsi minua heti kun avasin sanaista arkkuani. Tieto ei todellakaan lisää tuskaa, se luo pohjan hoitaa itseään parhaimman kyvyn mukaan.
Kaj Lindgård - prinsessa ja sammakko
Kuten joku viisas on sanonut: jos sinun pitää syödä kaksi sammakkoa aamulla, aloita suuremmasta. Minä aloitan päiväni tästäkin lähtien tunnin läsnäololla itseni kanssa. En luovuta, en ole koskaan ollut elämäni suhteen luovuttaja. Rakkaudessani lääkitsen itseäni parhaimmalla tietämykselläni, syön enemmän ajatuksen kanssa, kuuntelen musiikkia, joka resonoi mukavasti ja liikun jaksamiseni rajoissa.

Tästä lähtien minun täytynee kai entistä enemmän miettiä kuinka kauan jaksan tuoksutella konvehtia ennen sen nauttimista. Käyskennellä reilusti luonnon siimeksessä. Katsoa rauhallisia ja suloisia vanhuksia sekä iloisia lapsia ja miettiä, että juuri tuollaiseksi minäkin tulen (enkä tosiaankaan miksikään kiukkuiseksi ja pelottavaksi naiseksi). Kunhan vaan selviän tästä hetkestä. Nyt. Tämä vaihe tulee menemään ohi (tai sitten se saattaa jatkua pitkään, heh heh) ja juuri sen vuoksi juuri tämä hetki on tärkeä. Olla pitkämielinen itselleen ja keskittyä siihen mikä toimii. Ehkä onkin hyvä asia, tämä naisena kasvaminen ;-).

Muista sinäkin pitää itsestäsi huolta. Pidä myös läheisistäsi huolta. Ollaan yhdessä vahvempia, rohkeampia ja lempeämpiä 

lauantai 19. elokuuta 2017

Ikuisen maton metsästys

Olen himoinnut mattoa. Ollut jo parisen vuotta silmät killillään tietokoneella ja etsinyt sitä oikeaa. Piirun verran isompaa kuin tämä nykyinen ja kaikki ne entiset. Oikeaa, pitkäikäistä ja niin - täydellistä.

Olen nähnyt kauniita paimentolaismattoja,
allergisoivan villaisia,
suloisen kirjavia uusiokäyttöisiä palamattoja, matalanukkaisia,
kalliita, mauttomia, halpoja,
ihanan puuvillaisia, herkän silkkisiä, keskinkertaisia, uusia, käytettyjä ja silleen...
Olen uhrannut tunteja tietokoneella. Olen hipelöinyt ohimennessäni sitä sun tätä. Välillä olen halunnut unohtaa koko asian, vain palatakseni uudestaan etsinnän pariin.

Kesäloman ensimmäisen päivän kunniaksi mies ehdotti lounasulkoruokintaa. Minä mietin: ehkäpä, jospa, mitäs jos kuitenkin yrittäisin vielä. Suostuin ehdotukseen ja supatin korvaan voisimmeko aterian jälkeen käydä yhdessä, vain yhdessä, sisustusliikkeessä. Mies oli hövelillä tuulella ja lupasi lähteä kaverikseni. Navat täynnä hyvää ruokaa ja olo raukeana me lopulta suuntasimme huonekalukauppaan. Liike oli upea, täynnä valtavia huonekaluja, aivan uskomattoman hienoja. Mutta niille minulla ei ollut tarvetta, en tarvitse kotiin hyllyä, lipastoa, sohvaa, ruokapöytää, tasoa, en kerrassaan mitään muuta kuin sen maton... Juttelimme innokkaan isännän kanssa ja totesin "mattoja et sitten myykään". "En myy, mutta voisitte käydä aivan lähistöllä olevassa mattomyymälässä", sanoi kaveri ja antoi meille osoitteen käteen.

Mattokaupassa oli kauppias valmiina odottamassa. Hän uteli mihin huoneeseen matto tulee, minkä kokoinen olisi toiveissa ja sitten alkoi sellainen mattohuiske, ettei paremmasta väliä. Lopulta sormemme osoittivat kahta mattoa. Ei ole totta. Todellakin meitä molempia miellytti kaksi aivan erilaista mattoa. Ihmeitä tapahtuu, ajattelin...

Saimme molemmat matot kotiin testattavaksi. Levitimme ensin toisen lattialle ... ihan ok ... katsotaan vielä tuo toinen ... Ja silloin rakkauteni syttyi. Oli kuin meri olisi saapunut kotiimme, matto aaltoili sormien alla, tuntui paljaalla jalalla kuin hienon hieno hiekka rannalla, siihen makaamaan käydessä keho leijui pilvien päällä vai kelluinko meren aalloilla.

Kannoimme matot takaisin kauppaan. Tilasimme oikean kokoisen itsellemme. Nyt odotamme viestiä uuden valtamerimaton saapumisesta. Sitä ennen loikoilen nykyisellä karvalankamatolla, sanon sille monet kauniit hyvästit, kiitän sitä hyvästä palveluksesta ja alan valmistautua kierrätykseen.

Miten helposti asiat joskus tapahtuvatkaan. Hyvällä fiiliksellä ja vastustamattomasti.

Ajattele kulta, nyt me ei enää tarvita sänkyä laisinkaan...


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Miehen voima

Vaikka minä hengitän kiivaasti
menen ruttuun kun sattuu
kasvan suureksi ottaessani mittaa sinusta

minä tunnen henkesi
sen loimun joka nahkasi sisällä
levittäytyy ympärille

Anna mennä! sinä sanot
katsot kuinka luonto vetää minua toiseen laitaan ja minä taistelen vastaan
   tai sulaudun yhteen
et puutu, et lähde mukaan
hengität vaan ja olet tiukasti vieressä

Sinäkin saamarin passiivis-aggressiivinen!
   senkin May the Force be with You!
ja purskahdan nauruun.

Juuri tuon takia
juuri tuon
minä rakastan sinua

niin kuin hullu puuroa

nainen ja sen mies

perjantai 28. heinäkuuta 2017

Jekku -se ei saa joka ei kokeile

Nuoruuden kuukauteni on kohta ollutta ja mennyttä.
Olin ensin töissä ja nyt vielä vähän aikaa lomalla.
Kehoni on ollut välillä armollinen ja viriilin innostunut ja toisinaan se saa minut epätoivoiseksi.
Mutta yksitoikkoista ei siis ole ollut, hehheh...

Koska olen ollut kovin hiljaa täällä blogissa, ajattelin antaa pieniä makupaloja tapahtumista. Näin saan hiukan kirjoittamisesta kiinni ja jokunen vanha blogiystäväni huomaa, etten ole poistunut maailmasta ;-)

Matti Peltokangas -Kuiskaus
Kesälomamatkamme yksi osa päättyi Mäntyharjun taidekeskus Salmelaan. Mustat sadepilvet käänsivät suuntansa toisaalle, kun me etenimme taulusta ja patsaasta toiseen.

Minä ihailin eniten Matti Peltokankaan Kuiskausta ulkona ja sisällä taas Veikko Myllerin soittajia.

Hetkisen verran huokailin ja mietin, että ... Olisinpa kouluttautunut kuvanveistäjäksi (siis olisipa minulla ollut lahjoja :) ja kiihkeää nuoruuden sitkeää paloa). Sitten huokailin lisää ja toivoin, että olisipa edes kamalan paljon rahaa, jotta voisi ostaa kaikki upeat veistokset omaan isoon kotiin, jonka siivoisi joku toinen kuin minä itse =D.

Kun kyldyyri ja kyrkan on katsottu, kioskijäätelöt syöty, olemme mielestämme kokeneet täällä kaiken mahdollisen ja astelemme kohti parkkipaikkaa. Sitten kuuluu kirkkaalla naisen äänellä huudettu:
J E K K U!

Katsomme vastarannalle. Siellä kolme naista seisoo laiturilla. Jekku! .... Jekku!!  ..... ..... Jekku!!! sitkeä huuto kaikuu veden päällä.

Koira on saanut hyvän vainun sorsapoikueesta. Emot -kaksi kappaletta- uivat pienokaiset mukanaan Jekkua pakoon. Ensin kierretään lenkkiä vasemmalle ja sitten kaarretaan oikealle. Lintuja himoiten Jekku ei korvaansa lotkauta rannalla huutelevalle emännälle. Viisaat lintuemot lyövät päänsä yhteen ja hajaantuvat. Toinen antaa koiran lähestyä itseään, samalla kun toinen siirtyy poikueen kanssa sivummalle.

Ero-emo vetelee siksakkia Jekku perässään. Ensin mennään tuohon suuntaan ja kohta taas toiseen. Emännän kimeät Jekku! -huudot kiirivät ympäri aluetta, muuten on aivan hiljaista. Sitten koira kääntyy ja alkaa uida laituria kohti. Mutta mitä tekee ero-emo? Se lennähtää Jekun viereen, liekö näyttää kieltäkin ilkeästi, sillä himo iskee ja Jekku alkaa taas uida kilpaa sorsan kanssa.

Toinen naisista on kiertänyt rannan viereemme. Ero-emo on jo kolmesti lennähtänyt laituria kohti uivan Jekun viereen ja saanut koiran sekaisin. Naisilla hätä kasvaa ja lopulta vastarannalla kolmas nainen riisuu housunsa ja paitansa ja astuu veteen. Arvaan, ettei vesi ole lämmintä, mutta sitä ei naisen eleistä huomaa. Hän ui koiraa kohti, samoin tekee ero-emo. Hölmö lintu, ajattelen, se tuskin ymmärtää että koira uisi laiturille, jos sen antaisi olla jo rauhassa. Lopulta nainen tavoittaa Jekun, saa siitä kiinni ja vetää sen rantaan. Jekku nostetaan kuivalle maalle, emäntä vie sen kauemmas, kolmas nainen nousee laiturille ja jää kuivattamaan itseään. Minä mietin, että taidepläjäys taitaa olla hänen osaltaan uitu.

Ja mitä jäi siis eniten mieleen Mäntyharjun keikalta:

Jekku -mitä reippain lintukoira, jolla on oikein sopiva kutsumanimi
Kolmas nainen, joka oli viisain (toimi ei vain huudellut) ja joka olisi pitänyt pyytää lämmittelemään kuumaan autoon, sekä saksalaismiehet jotka hihittelivät vieressämme kuin pahaiset kakarat ;-)

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Torstai on edelleen toivoa täynnä

Yhtenä aamuna minä astun portaita alas, kohti pimeää pitkää tunnelia.
Viimeisillä rappusilla vastaani tulee nainen. Vilkaisen hänen oikeassa kädessään olevaa valko-ruskeaa keppihevosta ja toisessa suloisesti pursuilevaa käsilaukkua.  Hepalla on kaunis villi harja ja naisella tiukka ote. Melkein käännyn katsomaan, mutten aivan kehtaa... Niinpä kuuntelen mielenkiinnolla, nouseeko nainen hevosensa selkään ja kopisuttaa rappuset klo klop klo klop.  Näen sieluni silmillä, kuinka hän ylös päästyään läpsäyttää omaa reittään terävästi, huudahtaa Jiiihaaa! ja tuuli hiuksia heiluttaen jatkaa aamuista matkaansa työpaikalleen...

Usean tunnin jälkeen, sinä samaisena päivänä.
Minä avaan ulko-oven, nousen pieniä portaita ylös ja raikas ilma ravisuttaa päivän aikana kuolleet aistini hereille. Kuurosade on pessyt kaiken turhan pois, se on antanut tilaa auringolle. En mieti onko se vain vapaus, joka tuntuu nyt täydelliseltä, vaan katsahdan taivaalle ja huomaan hymyileväni. Kun käännyn talon kulmalta, näen edessäni kiiltävän, rakkauden punaisen, avoauton. Sen pintaa koristaa isot sadepisarat, ja kuin timantit ne häikäisevät kauneudellaan. Minä mietin voisinko saada kuvan noista valtavan kokoisista vesipisaroista kaarevan konepellin päällä, mutta nuoren miehen vapauden kaipuu on nopeampi. Hän kääntää avainta, kevyesti rattia ja kaartaa kohta vasemmalle kaupungin huumaan...

Ja kun ilta saa,
minä lähden merenrannalle, keinonurmelle seisomaan ja kuuntelemaan Paula Vesalaa. Lähden vain sillä ehdolla, että lupaat ilman olevan kuivan ja lämpimän. Siellä minä seison, tuulessa ja tuiverruksessa, tihkusateessa ja tummien pilvien alla, enkä mutrista kuitenkaan suutani, vaan tunnustan, ettet ehkä voi luonnonvoimille mitään. Luultavasti se on juuri Vesala, joka puhaltaa sadepilvet pois, sillä kotimatkalla aurinko laskeutuessaan paistaa ja kasvaa uskomattoman suureksi valopalloksi. Ajotie edessämme värisee kirkkaan keltaisena...  On järisyttävän kaunista.

Me pysähdymme liikennevaloihin, kukaan ei liiku, edessä on tyhjä, tyhjä pitkä tie. Katsahdan sivulle liikennetolppaan ja näen jonkun kirjoittaneen siihen pystyyn E V I L. Huomaan kieron mieleni leikin ja huvitan itsenäni toteamalla, että onneksi osaan lukea sanoja väärinpäin ;-)

Torstaissa on jotenkin aina sellaista taikaa :)



perjantai 23. kesäkuuta 2017

Ettei totuus unohtuisi

Haloo...

Joo, kyllä soitit oikeaan numeroon.

Mitä! Oletko jo kotona?

Minäkin laitan nyt heti toimiston oven kiinni ja lähden täältä.

Haluan ehdottomasti ainakin lakata varpaan kynnet vaaleanpunaiseksi, hyppiä kotona yksin ympyrää tehden, syödä kolme mansikkaa, kieriä lupiinipellossa ja ehkä väistellä samalla villisti sadepisaroita.

Sitten minäkin olen valmis.

* * *

Sinulle toivotan,

rauhallista menomatkaa minne tiesi näinä päivinä viekin
olkoon mahdollinen saunasi sopivan lämmin
uimavesi sellainen, että pysyt pinnalla takaisin rantaan asti
paljon maukkaita makuja
runsaasti hauskoja hetkiä ja sopivasti käytöstapoja.

Jos kuulut niihin ahkerasti työtä läpi viikonlopun tekeviin, niin oikein hyvää juhannusta sinullekin. Taikoja voi tehdä monenlaisia, valitse itsellesi sellaiset, joista tulee hyvä mieli :)

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Hengähdyspaikka

Minä vihdoin näen unia öisin
Ja päivisin kirkkaita kuvia

Uppoan usein kirjaimien väliin
kuuntelen sanoja tai jätän ne ilmaan leijumaan
Yhtä kevyesti avaudun katsomaan aavalla valkoista purjetta ja meren hiljaista liikettä

Kun puraisen kirsikan murskaksi
väritän sillä huuleni ja sieluni
Ja kun astun korkealle kivelle horjuen
kättäsi tiukasti puristan
yhdessä elämän kanssa

Niin kuin meri kutittaa kiven vatsapuolta
minun rauhallisen kuoreni alla kuplii
varsinkin kun huvitan itseäni katsomalla meitä

Olen elossa taas.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

puiston penkillä

keskellä kirkasta päivää
näen liikkeesi sivulta eteeni
kulmakarvasi nousevan kurkistuksen

en tiedä miten teet sen
mutta kupliva kiherrys nousee sisällä
silmissä sumenee
   -eikä vain ikänäön vuoksi

rakastan nopeita liikkeitäsi
  ohikulkijoiden jälkeen
harmaiden viiksien kutitusta

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

olen ollut... epämääräinen

olen ihan vaan ollut
olen hakenut varaamani Zoolander 2 -leffan kirjastosta ja pettynyt siinä kaikkeen muuhun paitsi Benedict Cumberbatchiin ;-)
olen tuntenut kipua
olen päättänyt tuulettaa päätäni
olen lähtenyt kävelylle

olen herännyt uuteen kirkkaaseen aamuun
olen tietoisesti ollut poissa koneelta
olen kuunnellut kehoani
olen ollut pettynyt
olen pelännyt
olen lähtenyt kävelylle

olen kirjoittanut hyvänyön toivotukset miehilleni
olen kuunnellut lintujen laulua iltamyöhään
olen herännyt uuteen päivään
olen ollut onnellinen
olen pukeutunut kauniisti
olen miettinyt kesälomaa
olen pelännyt sen menevän pilalle
olen yrittänyt olla huomaamatta olotilaani
olen pettynyt yritykseeni
olen lähtenyt kävelylle


olen nähnyt miehen, joka heittää vimmaisesti pyöränsä repusta tyhjiä tölkkejä tien toiselle puolen
olen ollut kommentoimatta, koska ajattelin saavani ennemmin turpaan kuin mitään hyvää aikaiseksi
olen nähnyt vanhalla mummolla -kävelykepin kaverina- jaloissa upeat varrelliset siniset converset
olen hymyillyt sille mummolle ja nähnyt mummon hymyilevän takaisin


olen nauttinut auringonpaisteesta
olen tallustellut minne nenä näyttää
olen kuunnellut tennispallon lyöntiääntä
olen joka lyönnillä virittynyt tähän biisiin
olen virnistellyt kävellessäni
olen käynyt monesti suihkussa
olen laittanut hiuksiini kiharat
olen kuunnellut tuntikaupalla musiikkia
olen katsonut lehtien kasvua pihakoivuissa
olen aivastellut
olen nauttinut olostani
olen vihannut olotilaani
olen pettynyt
olen lähtenyt kävelylle


olen syönyt herkullisia aamiaisia
olen istunut lattialla enemmän kuin sohvalla
olen hermostunut itseeni
olen lähtenyt kävelylle

olen istunut suurkirkon portailla
olen kuunnellut ulkoilmakonserttia ja notkistellut lantiotani ja vipattanut varpaitani
olen syönyt lounasta polttariporukan kyljessä ja ihaillut morsiammen keppihevosta 
olen katsonut leffatarjonnan, mutta jättänyt menemättä yhteenkään viidestä mielenkiintoisesta
olen laulanut kotona hävyttömän kovaa ja hävettävän hiljaa hyräillyt ulkona
olen katsonut ystävän lainaaman Almodóvaren Julietan ja pitänyt siitä
olen seurannut kuinka pieni mäyräkoira haukkuen vaatii, että isäntä potkaisee hänelle ison jalkapallon
olen mennyt kauppaan klo 22 jälkeen, ostanut kaksi jäätelöä ja syönyt ne molemmat kotona ennen puolta yötä


olen istunut kivellä ja juonut pullosta vettä
olen nauttinut kevyen repun kantamisesta
olen tunkeutunut outoihin tunneleihin
olen sanonut yhtenä päivänä ääneen yhden sanan
olen toisena päivänä turissut satoja sanoja
olen nauranut
olen jättänyt pyyhkimättä märkiä poskiani
olen ollut kaunis ja olen ollut ruma
olen pakahtuvasti rakastanut koko maailmaa
olen vihannut omaa mieltäni
olen lähtenyt useasti
olen tullut yhtä monta kertaa takaisin

olen ollut epämääräinen, mutta samalla
olen edennyt ulkona perjantai mukaan lukien  40,65 kilometriä
-ei paha ;-)


lauantai 13. toukokuuta 2017

Kuollut sirolilja-aralia -ai mikä viherpeukalo

Muistatkos, kun se keväthuuma iski minuun ja kävin piristämässä mieltäni ja kotiani viherkasveilla. Niillä, jotka hengittävät puhdasta ilmaa kotiin, sellaisilla, joiden katseleminen rauhoittaa mielen levolliseksi ja joille puhuminen tekee ihmiselle hyvää.

Noh, menikö kuukausi ja lopputulos on kuin emännän mieli:

Birgitan hoidossa ollut
ennen Birgitan kohtaamista
Tähän ei kai voi muuta kuin suhtautua pitkämielisesti.  Onneksi sää on ollut niin kylmää, etten ole ehtinyt vielä innostua parvekekasvien hankkimisesta ;-)

Haluaa lomalle!!

torstai 4. toukokuuta 2017

Kuukauden viimeinen ja ensimmäinen

Jos huhtikuu(kinko) meni minulta niin sanotusti penkin alle, niin huipentui se sentään vipattavaan jalkaan ja onnelliseen hymyyn.

Kun vapun aattoilta sai (ja ystävämme tekivät meille oharit), me emme hätkähtäneet tilannetta, vaan otimme pienet lasilliset kuplivaa ja lähdimme kaksin kohti Korjaamon vaunusalia.

Ulko-ovella myimme kahdelle jonottajalle ylimääräiseksi jääneet liput ja tuotimme toivottavasti heille enemmän iloa kuin murtuneita varpaita.

Seuraavaksi jätimme ulkotakkimme narikkaan ja suuntasimme suoraan vaunusaliin ja tangon pyörteisiin. Se oli Olavi Virtaa, aaahhhh....

Tunnustan, että avitin miestä viemisessä, sillä välillä hän suorastaan odotti apuani. Mitä pidemmälle ilta kului, huomasin, että siipan tanssijalka ja lantio oli vetreytynyt paremmaksi kuin ikinä ja ilostuin tästä niin, että vein vielä vähän enemmän...

Pienen tanssihekuman jälkeen nousimme portaat ylös Vintille ja tunsin heti perille päästyäni, että tämän lähemmäs taivasta on vaikeaa päästä. Dj:t soittivat swingiä, dixielandia, charlestonia, jazzia ja boogie woogia. Lattialla näin upean raitapukuun sonnustautuneen miehen hattu päässään. Sen musta-valkoinen kiiltonahkakenkä napsahti jämäkästi tanssikaveria pyöritellessä. Toisaalla kaunis nainen housupuvussaan oli mitä viehkein ja vetovoimaisin -kuin vuosikymmenten takaa tänne tupsahtanut. Ensin istahdimme lavan reunalle ihailemaan toisia, mutta pikkuhiljaa oma keho vaati päästä lattialle ja niin meidän salakapakan tanssilattianeitsyys oli menetetty. En miettinyt enää muuta kuin säveliä ja vetävää rytmiä. Minä kuuntelin toisten askeleita, suloista puheensorinaa, miehen hengitystä sekä oman kehoni kehräävää ääntä...

Mitä pidemmälle yö kului, sitä onnellisempi olin ilmavasta hameestani sekä tennareistani, jotka siivittivät minua kevyesti tanssisalista toiseen ja tunnista seuraavaan. Lopulta astelimme yössä kotia kohti, elo oli lämmin ja unelman raukea. Katsoin kirkasta taivasta ja ajattelin, että josko nyt olisin siirtynyt parempien tähtien alle. Ja kyllä näin oli, sillä aamulla sää oli päinvastainen kuin edellisenä. Nyt ei ollut lunta maassa, vaan nurmi oli paljaana ja aurinko helotti taivaalla. Vielä kerran me innostuimme ja päätimme lähteä muiden hattupäisten seuraan Ullanlinnanmäelle poksauttamaan pieni pullonkorkki ilmaan ja haukkaamaan uunituoretta munkkia, jonka sokerit huurruttivat huulet valkoisiksi.

Salakapakan lääkityksestä ja tangon pyörityksistä huumaantuneena olen selvinnyt kohtuullisen hyvin jo neljä päivää. Olen myös nimennyt kuluvan kuukauden Uudeksi Upeaksi Toukokuuksi. Näin hyvästä alusta on hyvä ponnistaa eteenpäin :)

Oikein ihanaa toukokuuta sinullekin ystäväni!


sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Salakapakkaa ja muita lääkkeitä

Nainen
sen kanssa ei ole aina helppoa
eilen se oli kuin persiiseen ammuttu karhu
naarasolio, jonka pahalle tuulelle ei vetänyt vertaa mitkään
myrskyt, lumisateet eivätkä vaakaan sataneet jäätävät rakeet...

Tänään
se heräsi tukka sekaisin yön pyörimisistä,
mietti, ettei tartuta pahaa tuultaan yhtään kehenkään
jäi kotiin, sanoi heit talosta poistuville miehille
katsoi yhden leffan
nukkui pari tuntia päiväunia
kuunteli omaa kehoaan ja totesi, että aamun ajatus oli ollut hyvä.

Toinen mies saapui illemmalla kotiin
sen kanssa laitettiin auton ikkuna-aukkoon pahvia ja suojamuovia.
Todettiin, että oli se sitten hyvä, ettei takapenkillä ollut ystävä loukkaantunut, kun sivuikkuna tuli sisälle motarilla ja sirpaleet lensivät ympäri autoa.

Sitten valmistauduttiin myöhäisillan sovittuun ohjelmaan.
Koska neljäskään lääkekuuri ei näytä tehoavan naiseen, niin nyt se lähtee

Korjaamoon

Tänä iltana Korjaamo tarjoaa Wapputanssit
odotamme paikalta parempia lääkkeitä kuin mitä tähän asti on annettu
odotamme järisyttäviä rytmejä, joilla ravistellaan kaikenmaailman virukset irti pysyvästi ja lopullisesti...

Kai edes salakapakassa löytyy riittäviä troppeja ;-)

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Isot murheet ja pienet murheet - taidan tanssia kuitenkin

Huh! Olen ollut sekaisin, mutta mikäs yllätys se kenellekään on =D

Olin merkinnyt kalenteriini tälle kuulle hoida-itsesi-kuntoon lääkärikeikan. No, minä menin yhdelle, jota seurasi toinen.  Etupainotteisen terveydenhoidon sijaan sainkin yhtä ja toista vaivaa, jonka jälkeen olen vain todennut, ettei olisi pitänyt ajatella terveyttä, kun sain sairautta tilalle. Kun viimeisen lääkkeen papereista luin, että lääke saattaa vaikuttaa mielenterveyteen, aloin jo nikotella ja taittelin lapun pieneen tilaan. Mies sitten sai lukea, että mitä ruokia pitää vältellä ja kuinka monen tunnin välein saa tehdä sitä ja tätä, heh heh.

Moni asia, joka aiemmin olisi harmittanut, on jäänyt ärsyttämättä. Pihalta kaadetaan puita ja tilalle tulee autoparkkipaikkaa... Uusi kukkani tiputtaa aivan kaikki lehtensä pois. Makuuhuone on ollut kolme kuukautta kuin räjähdyksen saanut. Matkalevarini, jonka vein huoltoon ei tullut kuntoon, eikä sitä voi enää soittaa (vaikka ennen huoltoa pystyi).

Kaikesta shitistä huolimatta on tapahtunut myös mukavia asioita:

  • Olen saanut viettää pääsiäisen Hangon kauniissa maisemissa, kävellä hiekkarannoilla ja mäntymetsissä, haistella tuulta ja kuunnella meren aaltojen ääniä
  • Sain saunoa ja katsella takkatulen loimua kuukausien taukojen jälkeen
  • Olen saanut uuden oman kirjan painosta ulos. Tässä kohdin huudan kotonani: Jippii!

Tänä aamuna olen katsellut kuinka lumi sataa isona lämpäreinä pihamaalla. Koska olen elossa ja luonani on nuo kaksi ihanaa, niin mitäs minä hiutaleista mutisisin, vaikka kesää tekee jo kovasti mieli. Minä katselen sen sijaan pari kertaa tämän kaverin liikkeitä ja mietin, josko ottaisin lattialta maton sivuun ja aloittaisin muuvien harjoittelun.



Jos oma olotilasi on hyvä, niin muista nauttia siitä. Jos olosi on hutera tai kivulias, ole itsellesi armollinen. Tee kaikkea sitä mikä tuntuu oikeasti hyvältä teolta itsellesi. Mieti enemmän hyviä asioita kuin maailman murheita. Yksikään maailman murhe ei juuri nyt auta sinua parempaan olotilaan.

Silitä omaa olkaasi ja sano itsellesi: Mä olen hyvä tyyppi. Kaikesta huolimatta mä olen tosi hyvä tyyppi 

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Enemmän on ehjää kuin rikkonaista

Aamulla junassa
viereisessä penkissä mies kysyy naiselta
pitikö hän niistä tillinsiemenistä, jotka mies antoi lahjaksi

Ennen pääteasemaa huomaan aikuisen kaverin kävelevän ovelle päin
sillä on siisti lämpenevään kevääseen sopiva takki
ja käsissään muusta asusta täysin poiketen
hupaisat luurankosormikkaat

Laiturilla astelen kolmekymppisen miehen jalanjäljissä
näen kädessä pikkuruisen lahjakassin
valkoiset ulkokuoret, vähän kimalletta reunoissa,
ja sisällä paljon vaaleanpunaista pientä nuttua

Rautatieaseman portailla vähän vanhempi mies taas tarjoaa terhakkaasti ilmaisjakelulehteä
...tässä sytykettä perjantaisaunaan, ota lehti kouraan ja ei kun aamukahville,
tykkäätkö sä perjantaista, no oikein mukavaa perjantaita sulle...

Ja vielä ennen töihin saapumista lähestyn suojatietä
sen edessä seisoo poliisiauto ja toisella kaistalla postin auto
hidastelen tarkoituksella, jotta jatkaisivat suojatien toisella puolen olevalle vihreälle aallolle
mutta ei, siinä ne vaan seisoo ja lopulta minä astelen valkoisille viivoille ja heilautan kättäni

Kotimatkalla mietin, että jos oikein hyvin käy, niin ehdin kävellä junaan -tai sitten en
edelläni oleva nuorimies juoksee letkeällä askeleella ovelle
hidastaa kohdalla ja odottaa että tulen ja astun sisään
minä kiitän ja sen kasvot hymyilevät

Ja siinä junassa istuessani minä mietin miten ihania ihmisiä onkaan olemassa

Sellaisia
pyyteettömiä
hassuttelevia, romanttisia
sosiaalisia, ystävällisiä, itsenäisiä
suojelevia, uskollisia ja kohteliaita

Tämä kaikki tapahtui oikeasti juuri tänään, perjantaina.

Illalla kotona avaan television. Räpyttelen silmiäni ja hengitän syvään. Nyt on parempi muistaa kaikki ne hyvät, tuntemattomatkin ihmiset, joita olen tänään kohdannut.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Keikkaa pukkaa

Musiikki -tuo elämän eliksiiri (ei siis punaviini ;-))

Jostain kumman syystä siipalla ei ole ihan yhtä hyvä musiikkimaku kuin minulla ja hän varmaan ajattelee toisinpäin ;-). Tästäkin huolimatta yritämme saada toisistamme kaveria keikoille. Mieheen uppoaa sellaiset melankolisen mollivoittoiset ja kauniit sävyt. Minuun taas rosoisempi, sapekkaampi tai kerrassaan hervottoman iloluontoinen meno.

Joskus kuitenkin kehittyy taikamainen yhdistelmä, joka saa meidät molemmat syttymään. Näin teki Nosturissa lauantaina Yari & Se Tuntematon numero. Minä pääsin kertaheitolla nuoruuden hekumaan, kunnon asenteeseen ja rytmiin. Mies taas sulautui sanoihin ja niiden paloon. Täydelliset yhdessä!

Täydelliset yhdessä oli myös Yari ja bändi. Jos koskaan Yari pyöräytti sinut sormensa ympärille, niin suosittelen hankkiutumaan heti keikalle. En tiedä miten pitkään tämä kokoonpano on yhdessä, joten sitäkin suuremmalla syyllä ja sydämellä kannattaa etsiytyä lavan eteen pomppimaan ja laulamaan sielunsa kyllyydestä. Ainakin maaliskuussa Yari, Litku Klemetti ja Tuntematon numero esiintyvät Jyväskylässä, Tampereella ja Porvoossa. Joten ei kun menoksi.

Ensikuussa on kaksi keikkaa, toinen miehen valitsema ja toinen minun. Luulen, että olen valinnut taas paremman vedon...

Ei liity kuvaan, mutta Litku Klemetti on tosi hyvä, kuunnelkaa vaikka!

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Pakko saada

Miehiin se iskee autojen tai muiden teknisten vempainten muodossa.
Minuun se kolahtaa viherkasvien, yrttien ja mun täytyy-saada-jotain-värikästä-päälle himona.

Kevät nimittäin.

Tänä aamuna en päässyt kunnolla hereille, kun jo mietin miten saisin miehen kanssani viherpiiperryskauppaan. Sitten muistin, että yksi rautakauppatuote on hankkimatta ja aamiaispöydässä käytin tehokkaasti lausetta: mentäiskö bauhausiin hakemaan se saparokoukku?

No johan tepsi.

Miesten taivaassa etsimme koukkua, mutta sopivaa ei löytynyt. Etsimme myös pidempää kaiutinjohtoa, mutten huolinut tarjolla olevia. Seuraavaksi suuntasimme puutarhaliikkeeseen, mutta miten minun himolleni kävikään. Halusin ehdottomasti jotain isoa vihreää kotiin. Minulle ei kelvannut jukka, ei pullo, ei palmut, eivät vehkat, peikonlehdet, ei yhtään mikään. En tiennyt mitä oikein halusin, mutta mikään myynnissä oleva ei ollut juuri sitä oikeaa...

Hidastuneena tallustelin taloa ympäri kaksi kertaa, silittelin timjamia kuin lohtua hakien, mutta sainkin vain kauhean yskänkohtauksen. Lopulta ostin neljä ruukullista narsisseja ja lähdin kotiin ilman koukkua, kaiutinkaapelia tai isoa kukkaa.

Kotona istahdin miehen kanssa kahvipöytään. Tuijottelimme sitä kohtaa, johon kukan oli tarkoitus tulla ja mies sanoi: "huomenna mennään siihen valtavaan kasvikauppaan, kyllä sieltä jotain hyvää löytyy." Napsautin suklaan suuhuni, imeskelin sen sisältä tajuttoman hyvän maun itseeni ja ajattelin jaksaa odottaa huomiseen...

Istutin narsissit ruukkuun parvekkeelle. Menin tietokoneelle, tilasin ja ostin meille uuden tarpeeksi pitkän kaapelin. Etsin kaupan, josta seuraavaksi tarkistetaan saparokoukun halkaisijamitta ja pysähdyin odottamaan huomista.

Kyllä se mieskin osaa vetää oikeasta narusta :)


lauantai 4. maaliskuuta 2017

Tekevälle ja tekemättömälle sattuu, tai sitten ei

Lipsahduksia 1
11.2. aloittamani valituslakko nitkahti ensimmäisen kahden viikon aikana 4 kertaa ja tällä viikolla kasvavalla määrällä 12 kertaa.  Uups. Olen huomannut todella selvästi kenen kanssa aikaa ei kannata viettää ja kuka saattaa olla ankeuttaja tai valittamismagneetti. Toisaalta ympärilläni on superihania ihmisiä, joiden kanssa mikään murmur-tauti ei vaan kertakaikkiaan tartu.

Lahjoja 1
Torstaina olin onnellinen kuin ellun kana. Olin poikki viikon tekemisistä ja kotiin saapui mies mukanaan kaksi isoa kantamusta ruokaa  - aah - ja siellä seassa minulle pieni kevätesikko -hip hei. Että minä iloitsin kukasta, vaikka vanhastaan tiedän, ettei se kestä käsittelyäni kovin pitkään.

Lahjoja 2
Perjantaina tultuani töistä kotiin oli keittiössä kolmiosainen paketti lahjanarulla sidottuna. Tuskin maltoin katsoa miehen näyttämää miesten hiihdon maaliin tuloa, kun samalla yritin kurkkia mitä pino piti sisällään. Ylimpänä oli lahjanarukihara, sen alla kortti, joka peitti suklaaleivoksia, joiden tuoksun alla oli Lohturuoka -kirja. Kysyin innostuneena, milloin mies loihtii meille lohtureseptejä, mutta vastaus jäi ilmaan tyhjänä leijumaan. Kirja oli siis tarkoitettu  vain minulle ;-)

Lipsahduksia 2
Viikolla muistin kahtena päivänä, että miehen nimpparit on tuloillaan. Kun ko. päivä putkahti esiin olin kuin tavallisesti. Ihan sujuvasti hippaloin pitkin päivää ja vasta kun mies kommentoi saaneensa onnittelut veljeltään minun aivonystyräni heräsivät. No kävin sujuvasti onnittelemassa, sanoin keittäneeni hetki sitten meille juhlakahvit ja tarjonneeni niitä herkullisia suklaaleivoksia, joita eilisestä oli jäänyt...

Lahjoja 3
Olen ajatellut olla ajattelematta lipsahduksiani. Kuten perjantaina eräs nainen sanoi, minun poskilihakseni ovat kireät kuin viulun kielet, hartioistani puhumattakaan. Jos näillä kireyksillä sattuu ja tapahtuu, niin olkoon niin. Annan lahjaksi itselleni aimo halauksen ja päätän unohtaa ne asiat joille en mitään voi. Venyttelen poskilihaksiani mutrustamalla pyöreän suukkosuun, jolla muiskautan jotakuta poskelle. Lisäksi levitän naamani niin leveään virneeseen, että läsnäolijat lakkaavat miettimästä omia murheitaan ja toteavat, ettei tuolla taida olla kaikki kohdallaan ;-) Seuraavaksi teen liudan pitkiä joogavenytyksiä, jotta kehoni tajuaisi rentoutua pitkäksi ja laiskaksi. Ehkä lopputulokseksi syntyy lihaslipsahdus, jossa on onnea enemmän kuin osaan odottaakaan; rennot lihakset, rento keho ja lopulta tyhjä mieli.

Superhyvää viikonlopun jatkoa sinulle!
Ota iisisti ja pidä mieli virkeänä kaikista iloiten tai jos sulla on toisenlainen tilanne päällä, niin kaikista muista huolimatta 





sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Leffassa: Moonlight

Menin elokuviin. Tyhjänä, mitään tietämättömänä ja näin leffan, mistä kirjoittamalla todennäköisesti pilaan jotain hienoa.

Ensimmäinen osa
Olen Chiron, ne sanoo mua Littleksi. Mä juoksen karkuun. Pakenen autioon taloon ja mua pelottaa että ne pääsee sisään. Ne kiusaa mua aika usein, ei kaikki, ei Kevin, joka joskus sanoo, että mun pitää laittaa hanttiin, olla kovempi.

Juan, diileri, näkee tilanteen ja tulee taloon. Mies vie pojan syömään ja kun tästä ei irtoa nimeä tai ylipäänsä muuta tietoa kuin nälkä, hän vie lapsen omaan kotiinsa, jossa tyttöystävä Teresa petaa pojalle sängyn. Aamulla pojan kotiosoite selviää ja äiti näyttää olevan huolissaan sekä pojasta, että vieraasta miehestä. Juan ja Chiron tapaavat myöhemmin ja mieheltä poika saa jotain sellaista mitä muu maailma ei tarjoa. Juan vie pojan merenrantaan, opettaa, kertoo tarinoita ja on paikalla.

Eräänä päivänä Chiron tulee Teresan ja Juanin kotiin ja kysyy muutaman kysymyksen.

mikä on hintti
olenko mä homo
käyttääkö äiti huumeita
myytkö sä huumeita

Juan vastaa arvostavasti, mutta rehellisesti, eikä Chironin elämä ole enää ennallaan. Lapsuus loppuu tylysti.

Toinen osa
Olen Chiron, olen lukiossa. Yritän opiskella, muttei se helppoa ole. Se kusipää kiusaaja on edelleen arvaamaton. Jos vihasin äitiä lapsena, niin nyt sen kanssa on vielä vaikeampaa. Tänään se on sillä tuulella, että mun pitää hoitaa itselleni muualta yöpaikka. Menen Teresan luokse, se antaa mun nukkua luonaan. Teresa sanoo, ettei sen kotona tuijoteta lattiaan, vaan ollaan rohkeita ja nostetaan katse ylös. Kun mä palaan kotiin, äiti kyselee miksen ollut yötä kotona. Sen tuuli heittelee hellästä raivopäähän alle sadasosasekunnin sisällä. Äiti vie multa Teresan antamat rahat ja mun on parempi lähteä muualle. Kuljen läpi yön ja lopulta istahdan rannalle meren aaltojen ja tuulenvireen äärelle. Tapaan sattumalta Kevinin ja asiat tuntuvat hetken verran helpolta ja mukavalta.

Sitten tulee päivä, jolloin se kusipää haluaa taas toimintaa. Se tahtoo verta ja tällä kertaa minun vertani. Mun maailma hajoaa. Kaikki on paskaa ja epäreilua, myös Kevin. Mä päätän ettei tämä jää tähän. Ja mun nuoruus muuttuu...

Kolmas osa
Mä olen Chiron tai ehkä mä olen Black. Mulle ei nyt vittuilla, mä en ole enää vietävissä. Ja vaikka mä en jaksaisi, niin äidin soittoon mä vastaan, mä käyn katsomassa sitä. Yllättäen mulle soittaa myös Kevin. Vanhat muistot nousevat esiin, enkä mä tiedä miksi se soittaa, mitä se musta haluaa. Mutta mä lähden ajamaan kaverin luokse, kuuntelen mitä sille kuuluu, katselen sen juttuja ja kun Kevin ei lakkaa utelemasta, kerron sille jotain omasta elämästäni.

Ja Kevin katsoo mua. Se sanoo, etten mä ole mitä mä puhun tai mitä teen. Mikä mä sitten olen? Sanonko mä sulle, mikä tai kuka mä oikein olen?

_ _ _

Jos jotain, niin tämä elokuva on kaunis ja painostava samaan aikaan. Täynnä tunteita, lähikuvaa ja sanattomia lauseita. Kaikki tuntuu todelta ja käsinkoskettavalta. Mikään ei ole turhaa, ei mikään.

Sun pitää itse päättää
mikä susta tulee
Tämän leffan soisi näkevän jokaisen nuoren, jokaisen vanhemman, jokaisen aikuisen, jokaisen kusipään ja jokaisen kaverin.

Ohjaus ja roolityöt kerrassaan fantasisia.

Ohjaus: Barry Jenkins

Pääosissa:
Chiron - Alex Hibbert, Ashton Sanders, Trevante Rhodes
Juan - Mahershala Ali
Teresa - Janelle Monáe
Äiti Paula - Naomie Harris
Kevin - Jaden Piner, Jharrel Jerome, André Holland


maanantai 13. helmikuuta 2017

Onnen helmiä ja uhkapeliä

Todennäköisyyksiä
nousin aamulla normaalisti, hoidin aamusiistimisen, veden juomisen ja istahdin aamujooga-asentoon... En päässyt pitkällekään kun tunsin, että suoleni oli aivan mutkalla eikä sisukseni voinut hyvin. Vaikken ole ruudinkeksijä, ymmärsin ettei tällä ruumiilla voi lähteä töihin. Aiheuttaisin vain ongelmia, jos en itselleni, niin muille kanssamatkustajille. Luovutin pakottamisen, kömmin takaisin sänkyyn, lämpimän kainalon tukemaksi ja tainnuin saman tien uneen.

Heimoenergiaa
tajun palattua ilmoittelin itsestäni töihin ja sain vastaviesteinä parantavia toivotteluja. Pelkästään jo niiden avulla tunsin olevani piirun verran parempi ihminen. Totesin miten hyvä ja kantava energia lähelläni onkaan.

Uhkapeliä
tyhjin vatsoin mietin pitkin päivää miten eilen nautinkaan valkosipulien ja sipulien pilkkomisesta, niiden sekä mausteiden tuoksusta pannulla ja kuinka vähän nyt tekee mieli mitään ruokaa. Jos jotain halusin, niin mustikoita, joten kaivoin niitä pakastimesta aimo annoksen itselleni kulhoon ja täytin samalla piirakkavuokaan toisen kukkurallisen mustikkaa, mustaherukkaa sekä hiukan vadelmia. Jollen minä piirakkaa tänään voisikaan syödä, niin kenties muu perhe hamuaa pientä herkkupalaa illemmalla. Näin myöhemmin huomaan ajatukseni olleen vähän omituinen, minähän saatan jäädä kokonaan ilman mustikkapiirakkaa...

Satunnaisuuksia
yhtenä päivänä sitä on terve, toisena taas pois pelistä. Yhtenä päivänä sitä saa tarpeekseen kaikesta ja jos oikein hyvin käy, niin samana päivänä katsoo peiliin ja huomaa olevansa toisten vuoksi valittamislakossa. Nyt on kolmas päivä menossa. Kaikkia todennäköisyyksiä ja vedonlyöntejä itseäni vastaan, olen irrottautunut valitusheimosta ja olen satunnaisen satumaisesti onnistunut olemaan valittamatta y h t ä ä n.
pese aina kädet tai hienostele hansikkailla

Olen voiton puolella. Kenties en vielä taudin suhteen, mutta oman rauhallisuuteni suhteen kirkkaammat helmet ovat pulpahtaneet syvistä pintavesistä pintaan.

Kaikkea hyvää sinun viikkoosi. Ollaan kuin ellun kanat tai ainakin jotain sinne päin :)

lauantai 11. helmikuuta 2017

Oksennuspallo

Olen liian pehmeä, minussa ei ole munaa. Jos olisi, tekisin jotain isompaa, näyttäisin tämän maailman huutajille. Niille joilla on sanottavaa kaikkien muiden tekemisistä ja sanomisista.

Kun ei ole,
annan nahkani revetä ja
ulostan oksennuspallon.

Levitän öljyvärini suurelle kankaalle,
maalaan mustan pohjan ja roiskisin punaisella.
Siinä on sulle media se mitä haluat minulle tarjota ja tartuttaa. Loisia kietoutuneensa toisiinsa, imemässä verta ja lihasnestettä. Se mustan harmaa massa, joka on kriittinen kaikkeen muuhun paitsi itseensä, joka ruokkii enemmän hajoittamalla kuin rakentamalla.

Minä inhoan tätä paskaa, tätä ainaista valitusta ja itkupotkuraivaria.
Sotken kankaan ja itseni tyhjäksi.
Ja kun sormilukko aukeaa,
ottaa sivellin vuoron.
Käsi vetäisee mustan päälle keltaisen, ruskean päälle vihreän
ja sinisen
ja lopulta kirkaan juovan.

Näen taulussani kuun kallellaan hymyilemässä
katsomassa äskeistä pientä sekopäätä
otan valoa kädestä
vedän itseni ylös istumaan sen sirppiin
asettaudun katsomaan avoimin silmin
ja huomaan

miten maailma on järjettömän kaunis

mun isä on
niin on mun äitinikin
ja mun kaksi miestä
on työkaverit
mun naapurit on -myös ne jotka ei tervehdi
ihan tuntemattomat tyypit
ne jotka uskaltaa olla rohkeita

Maailmassa on oikeasti enemmän hyvää tarkoittavia ihmisiä. Paljon enemmän, kuin eilinen "mä-vihaan-ihmisiä" -tyyppi junassa tai mitä media ja some tarjoaa tartuttavaksi. Oikesti on. Useimmat niistä vaan saattaa olla hiljaa ja elää. Elää hyvää elämää.

Menen uutis- ja negatiivislakkoon just nyt.

- ei mulla sitten muuta -

_ _ _
kirjoitin yllä olevan eilen, mutta ajattelin etten jaa tällaista sontaa, olen muuten samanlainen kuin muut. mutta minähän olen, mullakin on huonoja päiviä. ja niistäkin huolimatta olen valinnut päävärikseni kirkkaammat sävyt, valinnan vapauden myös siinä miten reagoin toisten tekemisiin. kaikkea ei tarvitse kommentoida, toisten asioihin ei tarvitse tarttua. kaiken ei tarvitse olla niin kuin minä haluan. vaikka napani on oman maailmani keskus, kaikkien muiden ei tarvitse pyöriä napani ympärillä, eikä varsinkaan kumartaa sille.

tänäänkin on kipinöinyt hiukan sähköisiä aaltoja, joten suljen suuni ja toivon palaavani paremmalla tuulella.

pidä itsestäsi huolta

minä hiljenen ja aloitan justnytheti
tee-mieluummin-jotain-kuin-ruikutat -kuukauden

perjantai 3. helmikuuta 2017

Ei muuta kuin omaa kivaa

Yksi päivä ihan vain itselle. Sellainen oli viime lauantai. Listasin vapaapäiväni tapahtumat ylös. Tuskinpa ne muita kiinnostaa kuin minua ja ehkä siippaa... (joka oli poissa paikalta ja voi olla nyt kärpäsenä katossa).

Lauantai 28.1.2017

heräsin 6:30 janon tunteeseen
  • menin keittiöön ja join 2,5 lasia vettä
  • petasin sängyn
  • tein aamujoogan
  • kirjoitin kiitollisuudenpäiväkirjaa
  • seisoin keittiön ikkunan äärellä ja katselin hetken mustaan aamuun
  • surffasin netissä elokuvavaihtoehtoja ja päätin olla menemättä tänään
  • sen sijaan upposin juutuubiin fanittamaan benedict cumberbatchia
Aamiaiseksi keitin kahvin ja tein sitruunavettä, kaveriksi kaksi ruisleipää ja avocadoa, salaattia, kalkkunaa, keltaista paprikaa, basilikaa ja vielä lautaselle kirsikkatomaatteja
  • istuin lattialle katsomaan leffan Only Lovers Left Alive 
  • jonka jälkeen laitoin vinyylin soimaan, makasin sohvalla retkottaen ja kuuntelin A-puolen
  • sitten nousin ylös katsoin olohuoneen ikkunasta sumuiseen päivään
  • ja käänsin Pink Floydin Animalsin B-puolen jatkaen sohvalla röhnöttämistä
  • levyn loputtua makasin vielä hetken, sammutin vahvistimen ja päätin lähteä ulos vesisateeseen.
Takaisin tultua lounas: salaattia sitruunaoliiviöljyllä ja päälle eilistä kanaa. Lisäksi paistoin pannulla pimientos paprikoita, tomaattia, keitettyä riisiä ja kuorimattomia mantelia. Syön. Jälkkäriksi mutustelin vielä tummaa suklaata... (liioitellun paljon)
  • katsoin Areenasta Drunk Historya, muttei se jaksanut naurattaa kovin pitkään, niinpä huomasin ottaneeni päiväunet (johtui varmasti myös siitä suklaan määrästä)
  • palattuani maailmaan tein 40 minuutin kehonpainotreenin
  • suihku
  • pieni kännykkäviestittely retkeileville lintumiehille
  • mielenkiintoisten asioiden opiskelua netissä ja lyhyt max 5 minuutin surffi
  • oman muistikirjan päivittämistä
  • kenkien ja käsilaukun liimauskorjausta
  • järjettömän pitkään liiman irrottelua sormista
Vihdoin iltapäiväkahvit kynttilöiden ja eilen ostettujen tulppaanien seurassa. Nyt olen ollut n. 12 tuntia hereillä. Mitäköhän sitten tekisi... juon toisen kupin kahvia...
  • kuvien muokkailua ja kuvien vientiä tekstin sekaan + radion kuuntelua (liian pitkään :/)
Nälkä ja iltapala: vaaleaa paahdettua leipää avocadolla, toinen ruohosipulicremebonjourilla, salaattia, kalkkunaa, kurkkua, tomaatteja ja lohtujälkkäriksi pieni määrä salmiakkia
  • telkkarista katsoin silmäniloksi Cranchesterin ja hiukan jotain muutakin höttöä
  • lopuksi kirjan lukua ja nukkumaan


Tämä riitti yhdelle päivälle, en millään ehtinyt enempää, heh heh. Oli tosi mukavaa, vaikka päivätanssit unohtuivat. Hoidin tanssit sunnuntaina ennen miesten paluuta.

Ja koska huomenna talo on taas kuin tavallisesti, niin tuleva lauantai tulee olemaan aivan toisenlainen kuin edellinen. Huomenna otetaan taas rauhallisesti ja pidetään huolta omistamme =D

Juuri siitä syystä oikein ihanaa viikonloppua sinulle 

perjantai 27. tammikuuta 2017

Loppu hyvin, kaikki hyvin?

Jo monettako päivää
laitoin villasukat jalkaan
hengitin syvään
taistelin tekniikan kanssa, yritin selvittää nollien ja ykkösten järjestyksiä vaikkei se ole alaani
kuuntelin bluesia radioaalloilla
heiluttelin varpaita jotta voisin
jättää huomiotta kivun
käden, pään, silmän, kaulankin.
Soitin kerta toisensa perään biisejä
naputtelin päivät läpi
keskittyen pelkkään selviytymiseen.

Kun torstaina hanskat tipahtivat
istahdin junan penkkiin
katsoin ulos tyhjin silmin
näin vain: tämä murtaa minut,
makaan raatona jokainen ilta,
tämä viikko ei pääty hyvin.

Pasilassa

Se tuli vastapäätäni
kiemurteli penkille, kosketti vahingossa polveani,
nousi seisomaan ja kiskoi kaksin käsin sääristä farkkuja ylöspäin
istui alas
kiemurteli edelleen
se ei mahtunut niihin kauhtuneen sinisiin lahkeisiin

lopulta virnettä pidätellen katsoin
minkälainen mies taisteli maailmaa vastaan.

Se oli kuin nuori Lenny K
suorastaan syötävä
muttei sille voinut hymyillä myötätuntoisesti
ei se olisi kestänyt sitä
ei vaikka sen jalat olivat leveämmällä kuin janefondalla.

Lenny ja Ross
Tuntuu melkein pahalta, että
päivän voi pelastaa
liian pienillä housuilla varustettu mies ;-)

On perjantai.
Olen hengissä..
Tänä viikonloppuna en tee yhtään mitään mitä itse en halua...

Tästä ei kai voi mennä kuin ylöspäin ;-)

perjantai 20. tammikuuta 2017

Väliaikojen top 5

Mikäli bloggerin laskut pitävät paikkansa tämä on neljässadaskuudeskymmenesviides postaus. Siitä on pitkä aika kun ensimmäinen tupsahti ulos ja viimeisestäkin on aikaa, koska olen ollut muiden asioiden äärellä.

Jottei ote unohdu, ladataan tänään maailmalle viimeaikojen top 5 kuulumiset

Top 1 Ei mitään ja vähän liikaa

Jos ei tee mitään, saa aikaan letkeää olemista. Osaan todellakin olla tekemättä ja olla olemassa. Vastapainoksi tein toista viikkoa tiiviisti kuvia ja tekstiä. Kun tekee aivan päättömästi, niin siitä seuraa siipan rakkaudella annettu moite. Moite taas sai minut nöyrtymään ja tajuamaan, että kädet on kipeämmät kuin aikoihin ja päätin tauottaa tekemisiäni paremmin. Do - Be - Do - Be, historian laulut toistavat itseään...

Top 2 Muutoksen kourissa

Muutos tekee hyvää. Olen vakaasti sitä mieltä. Mutta kun todella ihana huonekaveri lähtee toisaalle vuodeksi ja jättää tyhjän pöydän, joka sekin haetaan pois, niin kirpaiseehan tuo. Nyt työhuoneessani on valintani mukaan tanssilattia, joogasali tai makaa-lattialla-paikka. Jään odottamaan uutta kämppistä, sellaista joka kestää minua ;-)

Top 3 Kaipuun kutina

Jorman lopettamisen jälkeen olen ollut heitteillä. Päänahkanikin on ilmeisesti päättänyt rakastaa vain Jorman käsiä, sillä viimeisten kampaajakäyntien jälkeen päänahkaani on kutittanut niin paljon, että sisäinen paviaanini kirkuu, koska en anna sen raapia. Olisiko syytä doupata allergialääkkeillä...

Top 4 Rakastunut

Yhtenä päivänä heräsin huomioon, että taidan olla rakastunut tähän vartalooni. Siis pyöristyneeseen, ikääntyneeseen ja naksahtelevaan kroppaani. Mitä ihmettä on tapahtunut, en tiedä, mutta nyt kahden viikon kuluttua rakastumisesta olen tiivistynyt ja oloni on kuin keväällä lumen alta kurkottavalla krookuksella.

Top 5 Ahaa!

"Voin Aina Valita Itselleni Paremman Vaihtoehdon"
"Voin Aina Valita Määrän"

Toisena aamuna aloin loistaa hehkulamppuna peilikuvalleni. Kaikki soluni tuntuivat tajuavan tuon ensimmäisen lauseen. Ajatus ei liittynyt ruokaan tai liikuntaan sillä hetkellä, mutta niihinkin tämä sopii kuin nenä päähän.

Ihan tuttua asiaahan tuo on, mutta minä en tajuu, ennenkuin ihan itse tajuun ;-)

Näin tällä kertaa.

Monta hyvää top vitosta tulevaan viikonloppuusi, mitä ikinä ne sinulla ovatkin 



maanantai 9. tammikuuta 2017

Ehtii sitä vielä viimeisenäkin päivänä...


Loma oli ja loma meni.

Olin oma itseni aina eilispäivään asti, jolloin aloin pelätä pahinta, eli muuttumista maanantai-paluu-töihin-angstisten joukkoon.

Mitä pidemmälle päivä eteni sitä selvemmin tunsin, että mankumiseni ärsytti korviani ja kurkkuani kuivasi niin, että rommitotia teki mieli...

En siis ollutkaan sairastunut työallergiaan, vaan ihan tavallinen tauti halusi hyvän kodin itselleen. Viekkaana ajattelin antaa sille kovan vastuksen, ja niin minä söin kovasti tummaa suklaata, lisäksi olin yltiösosiaalinen ja pelasin perheen kanssa ainakin kolme erää Kivi-peliä. En voittanut kertaakaan, mikä todisti minulle ranneliikkeen heikkouden (ja ärtymys henkisen taantumisen). Kukaan ei tuonut minulle kermaa taikka lämmintä kaakaota lohdutukseksi, ja niin minä annoin periksi kaikille kiusauksille ja menin loppuillaksi kerälle sohvan kulmaukseen.

Silittelin itseäni myötäkarvaan ja mietin, että kyllä ainakin maaten elokuvien katsominen parantaa naisen. Lepäsin ensin toisella kyljelläni, kääntyen illan mittaan toisellekin. Nukkumaanmenoaikana olo oli virkeä kuin peipposella ja katselin sinisin kiiluvin silmin sitten koko yön, josko Batman vaikka saapuisi tuomaan unihiekkaa.

... ei tullut...

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Skool vuodelle 2017

Kaadanpa tässä meille pienet juhlajuomat,
toiveesi mukaan vesi-, limu- tai kuohuviinikuplivaa :)

En juo itseäni tänäänkään känniin
olenhan syntymähumalan saanut onnetar
minulle riittää tämä kanssasi jaettu lasi.

Ei murehdita mennyttä,
eilistä, vuotta, vuosikymmentä,
siihen ei kertakaikkiaan ole nyt aikaa.

Olen tässä nyt, sinun kanssasi, ajatellen sinulle ja minulle kaikkea hyvää.
Olettaen sitkeästi, että joku maailmankaikkeuden lampunhenki kuulee toiveemme:
tervehtymistä, terveyttä, rohkeutta, liikettä, luottamusta, naurun remakkaa, hihittelyä, lämmintä sänkyä (ja halukkaille viileää), rakkautta ja halauksia. Näitä tarpeeksi ja laita vähän enemmänkin!
Ja jos joku haluaa avaruuslennolle, niin hänelle sekin ilo järjestä...

Parhainta uutta vuotta odotellen!
Skool ystäväiseni ♥