perjantai 29. huhtikuuta 2016

Simaa ja munkkeja Hildan ja Huldan kanssa

- Kamala nälkä!
- Niin mullakin!
- Mitä siellä on ruokana tänään?
- Kievin kanaa ja jälkkäriksi simaa ja munkkeja!
- Ai kauheeta, nyt heruu sylki suupielessä. Eikö tytöt lähdetä jo syömään?

Ja sitten me lähdettiin kaikki yhdessä tuumin. Leikattiin pieniä paloja suuresta kuorrutetusta kanasta, josta tirskui rasva ja levisi valkosipulin tuoksu.

- Kyllä oli hyvää!
- Ja rasvaista. Kalevi ei kyllä tykkää kun valkosipuli haisee...
- Puraise vaan sitä munkkia ja unohda Kalevin hajuaisti. Nyt nautitaan!

Nuolaistiin sormista vielä loput sokerit. Palattiin koneitten ääreen ja naputeltiin taas pitkän matkaa...
- Mitäs nyt vappuna?
- Mä ajattelin lähteä tanssimaan. Laitan sen punakukkaisen mekon päälle ja ne valkoiset pikkukengät, jotka ostin viime kesänä.
- Ai ne ihanat!
- Muistatkos Hulda ne pojat viime vuonna? Se komea kaveri osasi viedä hyvin. Tuleekohan se tänäkin vuonna Korjaamolle?
...kiherrystä...

Ja sitten me laitettiin kirjoituskoneitten päälle suojat. Sammutettiin toimistosta valot. Suljettiin munalukolla konttori ja lähdettiin valmistautumaan vapun viettoon...

Oikein suloista ja hauskaa Vappua!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Eikä muruakaan pullasta jäänyt linnuille

Aivopieru!
Tajusin, että olin lupautunut johonkin mihin en tavallisesti osallistu. Olin jossain aivokapasiteetin vajeessa luvannut lähteä lauantai aamuna lintuihmisten kanssa retkelle...

Minä mietin tuskaisena eteisessä, miten kylmää siellä tornissa oikein voi olla. Varmasti k-a-m-a-l-a-n kylmää! Niinpä kaivoin untuvatakin esiin ja sukelsin sen sisään.

Istahdin kuumissani autoon, jossa kesken ajon tajusin, etten ollut varautunut vesisateeseen. Perillä parkkipaikalla isot sadepisarat ropisivat avattuun takaluukkuun, jonka alla minä seisoin odottamassa, kun muut innoissaan keskustelivat kaukoputkista, jalustoista, kiikareista ja linnuistakin.

Kun vihdoin lähdimme liikkeelle, minä toiminnan ihmisenä ajattelin, että kävelemme reippaasti pisteeseen yksi, josta tehokkaasti jatkamme matkaa pisteeseen kaksi. Mutta miten väärässä olinkaan. Minä etanan vauhdillanikin olin kaukana muita edellä. Lopulta luovutin ja aloin seistä joukossa, siinä hiekkatien laidalla, tuulisen pellon reunalla katsellen, kun muiden silmät kiiluvana etsiytyivät kaukoputken mustaan isoon aukkoon.

Minuutit, pitkät ja hitaat kuluivat, kunnes jalkani ottivat alleen. Lähestyin metsää, käännyin pienelle polulle ja kohta kauniin vanhan ladon taakse tuulen suojaan. Siellä minä ihailin seinän pienestä reiästä pilkisteleviä heinäseipäitä. Katselin haapaa, jonka runko oli kuin puhdasta hopeaa taivasta vasten. Kuuntelin luonnon ääniä ja seurasin kuinka vanhempi pariskunta istui kivellä juomassa termarikahvia. Seurue alkoi yksitellen siirtyä luokseni ja kohta vieressäni oli villi sepelrastaan etsintä. Kun tirppa oli saatu näköpiiriin innostus kasvoi ja osallistuin riemuun katsellen kuinka suklaat kaivettiin repusta ja makeat suut napsasivat kameroiden laukaisijoiden kanssa samaan tahtiin.

Kohta joku ehdotti lintutornin valloitusta ja lähdimme liikkeelle, hitaasti mutta varmasti. Tornin vieressä jonkun toisen kahvihammasta kolotti ja tiirailujen jälkeen me istahdimme suuren pöydän ääreen kaivamaan esiin eväitä... pullapitkot, leivonnaiset, suklaat, rapsakat ruischipsit, ja maukkaat täytetyt voileivät olivat limittäin ja lomittain pöydällä. (Niin ja minähän olen sillä sokerittomalla ja leivättömällä ruokavaliolla. Kyllä olen.) Se ihana mies, joka muistaa aina muita tuomisilla, antoi minullekin herkuiksi pähkinöitä sekä paahdettuja soijapapuja. Itse kaivoin esille värikkäät porkkanatikut, kirsikkatomaatit ja mantelit.

Tuuli puhalsi hetkeksi pilvet pois ja niin me istuimme auringon säteiden lämmössä, takanamme vesilintujen hauskat huudot ja edessä ruovikon kauniit korkeat heinät. Juhlistimme päivää juomalla kuusenkerkkäkuohuvaa ja minä nautin, kun silmät kohtasivat toisiaan ja puheen sorina pulppusi.

Kun kuusenkerkät oli kulautettu kurkusta alas ja viimeisetkin pullanmurut pöydältä tuhottu, taivas musteni ja alkoi sataa. Eihän sade kunnon lintuihmistä haittaa, mutta sokerista tehtyä lintumiehen seuralaista kylläkin. Minä mietin, että joko opettelen ajattelemaan ennen kuin vastaan "kyllä" tai sitten käyn ostamassa kunnon retkeilyvarusteet. Vielä kaksi lintutornia oli valloittamatta ja me jatkoimme verkkaiseen tahtiin kohti seuraavaa sellaista.

Sade muuttui rännäksi. Muiden seuratessa luonnon ihmeellisyyksistä yläilmoissa, minä nautin olostani tornin alla sateensuojassa. Kävin kyllä lämpimäkseni kävelemässä raput ylös torniin ja kuikuilemassa jalohaikaraa, mutta palasin kevyillä askeleilla takaisin alas. Tiedättekö, ettei sinne lintutorniin pitäisi hippaloida turhaan, ne kaukoputkeilijat kun ei tykkää, että torni tärisee, eikä putkesta näe mitään, uups ;-) Ehdin jo kävellä näköetäisyyden taa, kun kuulin nimeäni huudettavan. Lintuihmiset olivat siis lopulta laskeutuneet alas tornista tyytyväisen näköisinä ja alkoivat liikehtiä eteenpäin. Räntä ja sade yltyi, polku muuttui mutaisemmaksi ja lähdimme kohti autoja. En tiedä huomasiko säätä kukaan muu kuin minä, jotenkin ne kaikki olivat niin tyyniä ja leppoisia.

Kotona kuuman suihkun lämmittämänä ajattelin, että linturetki oli kylmä, odottava, tuulinen, sateinen ja hidas, mutta olihan se aurinkoinenkin ja samalla oikein virkistävä ja hauska sosiaalinen hetki rauhallisten ja upeiden ihmisten kanssa.

Eli onhan se myönnettävä, että aivopieru voi olla hyväkin asia ;-)

maanantai 18. huhtikuuta 2016

Jälkilöylyjä

Ei varmaan pitäisi, mutta ajattelin kirjoittaa miten mulle eilen sitten kävi...

Kun hermokipu kasvoissa alkoi, norui pelon aiheuttama kyynel jo poskella. Minä kokeilin kaikki mahdolliset keinot, istuin jopa alas yrittäen saada pään kirjoittamalla tyhjäksi. Sitten kesken kaiken tajusin, ettei mikään auta. Ei lääke, kuten ei edellispäivänäkään. Ei mikään!

Joten todellakin laitoin levyn soimaan. Se soi kovaa ja minä riehuin olohuoneen lattialla:

ilman minkäänlaisia sisäisiä estoja
pompin kuin korispallo ympäri lattiaa
heiluttelin käteni irti itsestäni
en nähnyt kuin pyörivää seinää, lattiaa, hiuksia jotka huiskivat kasvojani, ohikiitäviä ranteita
ja raidallisia sukkia, jotka liukastelivat lattialla välillä hipoen maton lankaa

vedin kolme kertaa Psychon peräkkäin
miettien että tämä kipu lähtee
joko riehumalla
tai sillä, että liukastun villasukissani ja lyön pääni lattiaan

Lopulta pysähdyin ikkunan eteen. Kykenin vain hengittämään ja katsomaan sumeilla silmilläni jonnekin.

Sitten käänsin vinyylin toisen puolen.

Jalkani notkahtivat
jäin makaamaan matolle katsomaan valkoista kattoa
olin täysin tyhjä
vaikka kasvojani viilsi vielä jälkimainingit
ja siinä minä makasin niin pitkään
kunnes ulko-ovi kävi, miehet tulivat kotiin ja lopulta vanhempi kutsui syömään.

Koko ilta meni pöllyssä
ja tämäkin päivä vähän epäselvänä
mutta olenpahan vielä hengissä.

Elämä voittaa niin kauan kuin toisin käy
ja tanssiminen kannattaa aina
  jopa sellainen, jota ei halua kenenkään näkevän ;-)

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Tilanne päällä

Se saatana on palannut taas
pakotti eilen ottamaan liian monta valkoista pilleriä
yritti nujertaa minut
hukuttaa allensa

Ja kun tänään tulen aamuiselta suloiselta kävelyltä
pienen äitini kanssa
menen rauhassa suihkuun
lämmitän sateen kasteleman kehoni
tunnen itseni paremmaksi ihmiseksi

Eikä kulu kuin puoli tuntia
näen merkit
tunnen pienen säikeen antavan signaaleja
ja mieleni tekee kirkua!

Minä kampean itseni levylautasen ääreen
laitan Musen soimaan niin kovaa
että pelkään lapsen yläkerrassa heräävän

Minä annan korvilleni ja soluilleni
resonanssin
Minä en halua tätä!
Minä en halua tätä kipua!

Sinä saatana huudat minulle takaisin:
I'm gonna make you
I'm gonna make you
a fucking psyko!

Ja minä päätän
Rakastaa sinut tainnoksiin
Minä tanssin sinut kuoliaaksi

Sinä et ole minä!



lauantai 2. huhtikuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste

Leena Lumin luona oli Sieluni hymyt -haaste. Iltatähden syttyessä on luonut tämän haasteen, sieltä se eteni Kirjojen kamarin kautta Leenalle ja Leena laittoi haasteen vapaasti eteenpäin.

Koska kevät on ollut hiukan:
&?´^#&#¨%/)/&#"?°!, niin päätin vetreyttää aivojani hyvällä asialla.

Sieluni hymyt -haasteessa saa kirjoittaa 5 tai vaikka 105 positiivista asiaa jotka nyt tulevat mieleen.

Koska en usko epäonnennumeroihin, niin tässä 13 aivoitustani tänä lauantai-aamuna. Viidellä sanalla sanottuna minun sieluni laulua ja hetken hekumaa:

Lauantai, viikon paras olemisen päivä
 Aurinko, sinä sisältäni talven sulatat
  Teen tänään kaikkeni ollakseni onnellinen
   Siitepölyn tuhina nenässäni, on kevät
    Konsertti ulkona, tarkista tyttö pesäpuuni
     Linnut, hieno harrastus, myös kotona ;-)
      Aarrekartta, miten hauska tapa uudistua
       Ikkunat, parveke, kevään kummalliset intohimot
      Musiikki parantaa kaiken, ilon, ikävyydetkin
     Mustikkakeitto, onnea tuovat pienet asiat
    Rakkaani, ilo nähdä teidät elävinä
  Aina on aikaa yhdelle suukolle
Halaus päivässä, itselle ja toiselle

Päivämme ovat samanlaisia, jos niin haluamme. Onneksi on Iltatähden kaltaisia, jotka muistuttavat hymyn voimasta.

Laiskaa, leppoisaa, toimeliasta tai riemukasta lauantain jatkoa sinulle. Tee tänään jotain mikä tuntuu todella hyvältä juuri sinulle