lauantai 18. huhtikuuta 2015

Tänään ennen auringonnousua

Puhuin kanssasi puhelimessa
itkin ja surin kuolevaa ystävääni
häntä joka vei minua eteenpäin pahana päivänäni
häntä jonka hälvenemistä katsoin edessäni
  ja miten kauniisti sinä kuuntelitkaan minua.

Lohduttaen puhuit pitkään hiljaa
ja lopetit sanoen
  kuolema ei vie hänen kauneuttaan ja hyvyyttään mennessään.

Havahtuessani huomasin,
te olitte yksi ja sama unessani
  sinä jolle puhuin sekä sinä jota samalla katsoin...

Sitten muistin
henkesi tästä maailmasta lähtenyt on nyt
  ja minä itken taas.


12 kommenttia:

  1. Surullista ,ystävän menetys tekee kipeää. Tsemppejä Birgitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael; vasta hetki sitten juteltiin ja naurettiin, nyt ei enää kuin unissa ja tunteena ystävän lähelläolosta.

      Poista
  2. Voi miten kauniisti kirjoitit ja uneksuit, ihmiset ovat niin kovin, kovin arvokkaita, hauraita ja silti väkeviä. Hyvyys pysyköön. Itku on vain itkettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Karenina. Joka kerta sitä tajuaa saman asian ja samalla päättää tehdä itselle tärkeät asiat ennemmin kuin myöhemmin.

      Poista
  3. Birgitta, otan osaa ♥ Kaunis kirjoitus...

    VastaaPoista
  4. Otan osaa. Ystävän menetys on raskasta.

    VastaaPoista
  5. Ehkä hän on lähempänä kuin koskaan: sydämessäsi. Anna surun tulla, olla ja puhdistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanot tämän niin kauniisti. Suru on hyvä tunne tuntea ja kyllä sillä on juuri tuo puhdistava ominaisuus. Kiitos Ari <3

      Poista