sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Löytöretkellä

Se tuli ja se meni
viime talvi
kevät, kesä ja syksykin
vieläpä tuli tuo joulu
kaikki se härdelli ja rauhakin
ja nyt vuoden viimeinen kuukausikin vetelee viimeisiä päiviään.

Mitä jäi käteen?
Jäikö mitään?

Minulle tämä vuosi jää mieleen upeasta alkuvuoden talvesta. Ihanista lumikinoksista ja paukkuvista pakkasista.

Kevään raikkaat ja kauniit pienet kävelyretket meren rannalle ja jäillekin. Lopulta lumen sulaminen nopeaan, krysanteemien ja narsissien puskeminen maan pinnalle. Miten ihmeellinen keväinen luonto onkaan...

Kesän upeat aurinkoiset päivät, heinän tuoksu, pääskysen liverrys, pellon läpi kävelyt rantaan ja levollinen olo. Saunominen, uiminen, hiekkaan varpaiden upottaminen.

Syksyn matka Rouva O:n kanssa oli kuin olisin matkannut kauas menneeseen elämään... unenomaisen mahtavaa. Mutta muuten syksy on ollut hieman surullinen ja alkutalvi töiden osalta kiireinen, jopa tuskastuttava. Mattikin on käynyt kukkarollani... lienee käynyt vähän useammankin luona näinä aikoina. Ja ehkäpä juuri tämän syksyn vuoksi odotan nyt innolla uutta vuotta.

Minä taidan vähän karsia tästä olemassa olevasta. Oletan jättäväni hiukan murheita hartioiltani, myyn ja annan eteenpäin minulle tarpeettomia tavaroita, rästityöt koetan tehdä aikaisemmin pois ja turhat asiat yritän ohittaa kuin-tuosta-vaan.

Luulenpa, että annan paljon enemmän halauksia ensivuonna. Koetan olla ymmärtäväisempi useammin. Huomaan kaipaavani sieluni laulua, joten ehkä kuulen sitä enemmän kuin koskaan ennen ja toivottavasti olen rakastavampi ja vielä vaan rakastavampi.

Kiitos siis vuosi viimeisestä! Hienoa, että olit elämässäni mukana, mutta mielelläni hyvästitkin sinulle jätän.

Ja skool Sinulle ystäväiseni! Olkoon loppuvuotesi hyvä ja uusi tuleva vuotesi parasta mahdollista!

♥ ♥ 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ärsytyskynnyksen laskua

Mitä pidemmälle perjantaityöpäivä eteni
sitä enemmän pipoani alkoi kiristää.
Otin ennen iltaurakan alkua toisen särkylääkkeen,
puraisin ikävän märkää sämpylää ja aloitin lyömällä heti aluksi pääni seinään.

... sinä joka siellä jossain siirsit minulle tämän ylimääräisen työn, voisitko pistää sen linkin auki, jotta voin tehdä näitä hommia!

Kun ilta oli jo pitkällä ja yksi kukkuja oli lisäkseni talossa, minä laitoin koneen kiinni. Ajattelin rumia sanoja ja leimasin itseni ulos. Heti sen jälkeen päätin tehdä pienen kävelykierroksen ennen kotiin lähtöä, jotten söisi viattomia eläviltä.

Tuomiokirkon rappusilla viima vinkui kilpaa pääni kanssa. Minä seisoin ja katselin sinistä viivaa taivaalla, Tuomaan markkinoiden kojujen pikkuisia valkoisia valoja, hevosta joka veti kärryjä ja sitten hipsin alas muiden elävien joukkoon. Kauppiaat laittoivat nyt luukkujaan kiinni, hevonen sai syödäkseen iltakauraa ja neljä heleä-äänistä laulajaa lauloivat katulampun alla niin kauniisti, että hiukan pehmenin.

Kotona joku oli hakenut pizzeriasta aterian. Minä söin lähes kokonaisen lärpäkkeen särkylääkkeen kera ja mietin alahuuli pitkällä niitä kiloja, jotka kertyisivät jo aiemmin syksyllä saatujen kaveriksi. Minun ei pitäisi olla väsynyt, kipeä tai nälkäinen, sillä tavalla minusta tulee vain alati laajeneva pläski...

Kun oli nukkumaan menon aika vakuutin itselleni, että nyt nukun hyvin ja pitkään, olenhan miettinyt silmät auki työkuvioita jo kaksi peräkkäistä yötä. Arvaa vaan heräsinkö seitsemältä aamulla, kyllä heräsin. Siinä minä sängyssäni aamun pimeässä pyörittelin niitä samoja numerosarjoja kuin illalla töissä ja totesin, että olen ääliö-hullu kun vielä noita ajattelen.

Siispä nousin ylös ja aloitin lauantai-aamun tuttuun tapaan istumalla lattialla, juomalla kahvia ja katsomalla The Hour-sarjaa (mitä viihdyttävintä britti tuotantoa). Kohta puoliin kehoni suorastaan huusi happea ja liikettä, joten ulkoistin itseni ja kipusin läähättäen ison mäen päälle ja jalat vapisten laskettelin alas. Kotona sain houkuteltua nuoren miehen joulukuusikatsantoon, mikä todellakin jäi vain tuijotteluksi, koska emme löytäneet Sitä Oikeaa. Pitääkö kuusen(kin) olla täydellinen?

Kun lopulta palasimme kotiin, minä päätin pestä itsestäni kaiken vanhan pois. Kirjaimellisesti hankasin nahkastani kaiken vanhan kuonan ja näytin pinkiltä pikku possulta. Kuorin vielä kasvoista murheen rypyt pois, peitin itseni valkoisella savella, rasvasin jalkani pehmeiksi kuin vauvan poski (noh eipäs nyt liioitella) pistin pehmeät sukat jalkaan ja päätin aloittaa kaiken alusta.

Minä vielä suihkautin marilynin tapaan itseni täyteen tuoksua ja totesin peilikuvalleni vakuuttavalla vakaalla äänelläni, että kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu.

Tästä ei voi seurata muuta kuin jotain tosi hyvää...

Mä en tee tänään mitään muuta kuin sellaista mistä itse pidän!

Suosittelen tätä ajatusta tänään muillekin =)




lauantai 14. joulukuuta 2013

Taivaan kannen alla

Tuulee,
niin kovaa
että taivaan tähdet loistavat kirkkaammin kuin koskaan
ja minä unohdun niiden kauneuteen.

Puhaltaa,
puhaltaa niin
että valkoiset pilvet nousevat horisontista ennenkuin huomaankaan.
Tähdet katoavat,
kaikki peittyy
ja minä jään katsomaan vaikka hiukan pelottaa.

Se heiluttaa minun huppuani
enkä kuule kuin valtavaa pauhua
se ravisuttaa koko kehoani
ja minä suosiolla otan askelen taaksepäin jotten tipahtaisi rappusilta alas.

Upea taivas
mahtava tuuli

ja minä toivon sinua viereeni
katsomaan tätä elämän voimaa.


maanantai 9. joulukuuta 2013

Kirjakaupan kahvilassa

Istuin iltapäiväteellä
kahvilassa, ihan vain itsekseni.
Edessäni höyrysi valkoinen helmitee ja mieto vaniljan tuoksu leijaili ilmassa.

Viereiseen pöytään tuli kaksi vanhempaa rouvaa.
He miettivät olisiko tarjolla joulutorttuja, niitä kun teki kovasti mieli.
Naiset odottivat kohteliaina ja torttunälkäisinä ystävättäriään ja tilasivat vasta näiden tultua
kahvia, teetä, pullaa, torttua ja piirakkaakin...

Kun minulla ei ollut muutakaan tekemistä,
edessäni oli vain se yksi tee,
- ei herkun herkkua, kännykkää, tabia eikä edes kirjaa
niin olin jotenkin avoimen utelias (onko se mitenkään ihme).

Rupattelun ohessa yksi mummoista otti käsilaukustaan pieniä kirjavia paperiarkkeja. Hän taitteli näppärästi paperia sinne-tänne-ja-tuonne jutellen vilkkaasti, lähes käsiinsä katsomatta, ja taikoi jokaiselle ystävälleen kurjen, "Kurki on japanilainen kansallislintu ja kuvastaa rauhaa", nainen opasti ojentaessaan valmiita paperilintuja.

Ikäneidot rupattelivat innokkaina mitä osasivat pieninä tyttöinä taitella papereista. Minä siirsin huomioni jo muualle, mutta jonkin ajan kuluttua kurkitaitelijia sulatti minut lopullisesti sanoessaan iloisella äänellä:

Menette vain sinne juutuubiin ja kirjoitatte: origami kurki. Siellä sitten sellainen nuori poika näyttää sellaisessa videossa miten näitä taitellaan.

Ihana mummo, virkeä ja innostunut...
Voi kunpa olisin tuollainen ihmemimmi vielä vuosikymmenien jälkeen...
... "menkää sinne juutuubiin" =D


En ole vielä ikäneito, mutta kuitenkin niin vanha, että muistan sanatarkalleen tämän hauskan mainoksen, joka myöskin löytyy juutuubista.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Timanttihetkiä

Joulukuun ensimmäisenä iltana ulos lähtiessäni
maa kimmelsi kirkkaammin kuin kirkas tähtitaivas,
asfaltin miljoonat timantit saivat siristämään silmiä
ja toivat naururypyt väkisinkin esiin.

Tänään joulukuun toisena tajusin, että tonttu ei ole kotona, vaikka vuoden viimeinen kuukausi oli jo alkanut! Siippa on koko illan poissa ja ukko jää hakematta, jos minä en sitä tee...
Niinpä minä tarkkailin itseäni vakavana peilistä. Katsoin syvälle silmiini ja etsin vastauksia kysymyksiin: Voiko tuon tyypin kanssa mennä kellariin? Voisiko tontun hakea vasta huomenna?

Lopulta päätin olla egoani isompi ja kohdata maanpinnan alaiset haasteet kuin Dalai Lama (onkohan se koskaan käynyt tavallisen ihmisen varastossa).

Otin siis pikameditoinnin tuolilla
nuuhkaisin kanelipurkkiin
katsoin tyyneen nuorukaiseen
ja päätin olla samanlainen vakaa rauhallisuus.

Hiljaa astelin rappusia alas,
hengitystä pidättäen avasin lukkoa.
Katsoin tiiviisti suuntaan, jossa kuvittelin aarteeni olevan,
en lattiaa, en käytävää, en katon rajaa, en senttiäkään sivulle siitä
punaisesta laatikosta joka hyllyllä minua odotti.
Ojensin käteni laatikkoa kohti ja sitten
laitoin nopeasti oven perässäni kiinni.

Kotona kohotin puolitoistametrisen tontun seinälle roikkumaan paikalleen ja lempeää joulun odotusta tuomaan.

Fly me too the moon
Ukkoa katsellessani päätin kohottaa lämpimän glögimaljankin. Sillä yllä yksi tonttu lisää perheeseen on aina juhlimisen arvoinen asia. Saati sitten, että selvisin ilman sen kummempaa sydämentykytystä kellarikeikastani.

Tätä kannattaa juhlia =)
Skool ja mahtavaa joulukuun alkua!

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Pienessä tilassa

Mä söisin sut
jos uskaltaisin

jos en olisi pelkuri
ja luottaisin tähän hetkeen

maailman kaikkivoipaisuuteen
omaan rehellisyyteeni

miksen ilmaisisi haluni

ja ainakin
nuolaisisin

lauantai 23. marraskuuta 2013

Kuusi kuvaa kesästä

Tämä maailmanmeno.
Mun tekee vain mieli laittaa korvat kiinni. Irrottautua ja suunnata itseni kohti jotain hyvää.

Siksi olikin mahtavaa saada Leenalta kesävalokuvahaaste, jossa katsotaan mennyttä kesää tiukalla rajalla. Miten ihmeessä voi käydä läpi kesäänsä vain kuudella valokuvalla? Tiukkaa, todella tiukkaa...

Musiikki on rakkaus ja kesärakkauskeikat esitti Patti Smith, Neil Young ja Muse. Kesäilta stadionilla oli kerrassaan mahtava.

Työnsin jo keväällä varpaani Aurinkolahden lämpimään rantahiekkaan, nuuhkin meren tuoksua ja kuuntelin lintujen ääniä. Mutta varsinkin keskikesällä maalla ollessani nollasin itseni kokonaan, kun kesäheinä sai minut väräjämään, keinumaan ja lumoutumaan. 



Murhe ei tule kello kaulassa, eikä sille olisi koskaan sopivaa aikaa tullakaan. Tänä kesänä suru ja pelko kuitenkin kasvoi ulkopuolellani ja sisällänikin. Suuren kuun aikaan kiipesin mäenlaelle katselemaan pimenevää iltaa. Kuu-ukko hymyili tuttuun tapaansa, valtavana ja keltaisena. Energiaa, me olemme samaa energiaa, yritin vakuuttaa itselleni taas kerran.



Kun upea nuorimies kyyditti meitä tuulen kera, jäivät murheet hetkeksi maankamaralle. Tässä ja nyt oli helpompi hyväksyä kun jalat olivat ilmassa. Ajatuskuviot ei kosketa ylhäällä samalla tavalla.



Parempi siis palata tähän todelliseen maailmaan. Tähän kauniiseen ja hyväksyvään. Poistua katkeruuden, kateellisuuden, älämölön ja kiukun tunnelmista. Miettiä mitä kaikkea itsellä on. Kiittää siitä osasta kehoa joka toimii. Katsoa lämmöllä niitä jotka vastaan tulevat. Rakastaa vähän enemmän.

Laitan tällä kertaa haasteen eteenpäin Muuttolinnulle, Päiville, Pohdiskelijalle, Arille ja Henrietalle.

* * *


Parasta mitä eilen luin tietokoneelta oli nämä kolme sanaa:

   Say something nice

Ja se tuntui todella hyvältä lauseelta.


keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Kolmassadas postaus =)

Muuttolintu lähetti minulle kauan kauan sitten haasteen. Olen katsellut kysymyksiä moneen eri kertaan, mutta ne tuntuivat kovin vaikeilta. Nyt iltapimeän aikaan avasin taas Muuttolinnun viestin ja huomasin hengittäväni kysymyksiä rennosti sisään. Ja yhtä helposti tunsin vastausten pulppuavan uloshengityksen myötä.

Eihän nämä nyt niin vaikeita olleetkaan, vai ovatko sinusta?

1. Mistä saat voimasi?
Minä luulen, että voima ei ole henkilökohtaista. Mikä ikinä saakin meidät tekemään ihmeitä tai voittamaan vaikeuksia, niin se on jonkinlaista meissä syvällä sisällä olevaa valovoimaa. Se ei ole egon pulinaa tai älyllisyyttä, vaan jotain suurempaa ja isompaa. Eikä minulla ole sille parempaa nimeä kuin valo, ilo, rohkeus, sielu, suuri minä, puhdas hyväksyvä energia. Siitä meidän voimamme syntyy.

2. Mitä ilman et voi elää?
Sieluani ja rakkautta, ilman niitä olisin tyhjää ryppyistä kahisevaa paperia.

3. Rakkain muisto lapsuudesta?

Tähän aikaan vuodesta tulee väkisin mieleeni mummoni ja yksi kesä hänen luonaan Katri serkkuni kanssa.

Me olimme pieniä natiaisia ja olimme ihastuneita ukin autoverstaalla töissä olevaan ilmeisen hurmaavaan kaveriin. Kävimme Katrin kanssa salaa riipimässä raparperit irti maasta ja sidoimme ne taitomme mukaan ympärillemme. Sitten me kaksi bikiniviritettyä raparperihameista menimme keikistelemään verstaan hämyihin, kunnes ukki lopulta pisti meidät pihalle ja saimmekohan mummolta pientä sapiskaa.

Tämän mummon luona luulen syöneeni joka päivä täytekakkua taikka makeaa munapiirakkaa (kuin sitruunapiirakka, mutta ilman sitruunaa). Ja varmasti tästä olen oppinut sen, että jo aamiaisella voi herkutella täytekakulla =)

4. Jos olisit eläin, niin mikä eläin kuvaisi sinua parhaiten?
Eläimellinen nimeni olisi Birgitta Mangusti-Leijona.
Pelkuripäivänä mangusti. Laiskana, rohkeana, karjuvana ja ylväänä leijona.

5. Mikä on Sinun elämäsi tarkoitus?
Elää tämä elämä paremmalla tuulella, mielellään iloisella mielellä ja hymy huulilla. Tuottaa edes jollekin hyvää mieltä täällä oloni aikana.

6. Elämänohje jonka haluat jakaa tässä?
"Ikävä juttu, mutta samalla hauska!" Tämän opin olen perinyt ja tätä kannan mukanani hautaan asti. Asioilla on aikansa ja maailma muuttuu aina johonkin suuntaan. Menemällä myötävirtaan pääsee kevyemmin eteenpäin kuin uimalla vastavirtaan.

7. Oletko sovussa itsesi kanssa?
Useimmiten olen, toisinaan tappelen itseäni vastaan minkä kerkeän. Tiedän enemmän kuin mitä tekemisilläni osoitan. Eli kannattaa kuunnella mitä minä sanon, kuin tehdä niin kuin minä teen ;-)

8. Mikä saa sinut raivon partaalle?
Oma tyhmyyteni tai avuttomuuteni. Toisten tyhmyydet ovat pikkujuttuja omiini verrattuna (poislukien käsittämättömät epäoikeudenmukaisuudet).

9. Missä haluaisit olla nyt?

Totta puhuen haluaisin juuri nyt olla tässä kotona, illan hämyssä ja hiljaisessa kodissa. Sen lisäksi haluaisin, että huomenna minulla alkaisi pitkä vapaa. Sellainen vapaa, että olisin irti työvelvollisuudesta vaikkapa vuoden verran.

10. Kerro hauska vitsi

Cannesin maantiellä kävelee kaksi vuohta. Toinen huomaa tiellä filmikelan. Se tönäisee kelaa ja kela lähtee pyörimään maantietä pitkin purkaen filmin kippuraiseksi nauhaksi. Vuohet riemastuvat ja alkavat syödä filmiä eri päistä. Lopulta ne kohtaavat toisensa syötyään koko kelallisen.
- Eikös ollutkin hyvää, myhäilee toinen vuohi.
- Joo-o, mutta kyllä kirja oli minusta parempi.

11. Keksi itse kysymys ja vastaa siihen
Taustamusiikkisi on tällä hetkellä vallattoman kuulloista. Mitä ihmettä oikein kuuntelet?
No tätä: That's Her Now

Syksyn iltojen iloksi voit sinäkin tarttua kysymyksiin jos siltä tuntuu. Taikka nautiskele tyynestä säästä kera lempeiden sävelien =)

perjantai 8. marraskuuta 2013

Marraskuun satoa

Jatkuvasti huomaan, että päivä on lyhyt. Tuntuu kuin tunteja vuorokaudesta olisi repäisty pois, mutta sehän ei ole totta. Minä olen heilunut vähän joka suuntaan, ollut hyvä, makea, ylikirpeä, katkera, hidas ja nopea. Olen säteillyt ja kipunoinut, olen ollut sähköä ilmassa ja henkäillyt pitkiä huokauksia.

Sitten viime viikon perjantaina istuin illalla autossa. Siinä matkalla tajusin, että koko pitkän päivän jälkeen olin antautunut sille, että kaikki, aivan kaikki, voi mennä pieleen ja minä olen siinä pyörteessä mukana ja tunsin vastustuksen murtuvan. Minä katsoin sateen ropinaa auton ikkunaan. Seurasin ohikiitävää tietä, ihmisiä suojissa katoksien alla taikka sateessa, ihailin kaupungin valoja, niiden pitkiä värijuovia tai pieniä pisteitä. Ja siinä minä olin niin tyhjänä, että oloni muuttui kauniiksi ja hiljaiseksi.

Tuon perjantain jälkeen olen saanut muutaman kerran kokea saman raukean olotilan. Sellaisen päästämisen hetken, jolloin kaikki on ok. Aivan kaikki.

Jos kuitenkin kaikki on kiinni vain minusta.
Niin. Tähän ajatukseen olen nyt pysähtynyt. Ja tähän taidan vähäksi aikaa pysähtyäkin.

Jos haluan nauttia marraskuustakin, vuoden pimeimmästä kuukaudesta, niin minun on parasta vain tehdä sitä mikä tekee minulle hyvää... kuten vaikkapa:
  • tuijotella aurinkoisia valokuvia kuluneelta vuodelta
  • leikkiä valmiiksi pari keskeneräistä videota
  • pelata yksin pasianssia ja huumaantua hyvästä musiikista
  • leipoa jotain hyvältä tuoksuvaa ja makuhermoja hymisyttävää
  • laittaa kynttilän liekki lepattamaan, vaikka joku kohta kieltää ne sen vuoksi, että sisäilma voi pilaantua ;-)
  • riehua wii-nyrkkeilysäkin innoittamana -kyllä kuulkaa liha heiluu kun saan wii-kapulat käsiini
  • mennä elokuviin, mistä olen haaveillut jo liian kauan (Vie nyt hyvä nainen ajatus toiminnaksi!)
  • kuunnella nuorenmiehen kitaransoitantaa
  • heilutella varpaita sohvalla istuskellessa ja hyvää ohjelmaa katsellessa. Josta tuli mieleen, että katsoiko kukaan Sarasvuon ohjelmaa, jossa Pekka Hyysalo säväytti enemmän kuin kukaan pitkään aikaan. Hyvät ihmiset, miettikää mikä voima meissä on olemassa!

299 postauksen kunniaksi jaan teille ainoan ruokareseptin, jota himoan näihin aikoihin. Tämä verevä punainen väri, pippurinen tulisuus ja olomuodon pehmeys saavat minut ainakin sykkimään, joten jos joskus sielusi kaipaa hellää kosketusta, keitä itsellesi punajuurisosekeittoa... tai houkuttele joku toinen tekemään sitä sinulle...

Ja oikein hyvää viikonloppua sinulle =)

maanantai 28. lokakuuta 2013

Sokerista tehty

Myrskytuulta luvassa.

Koska luulen, ettei tämä valtakunta huomenna saa jäädä kotiin ihailemaan myräkkää, puiden vinoja runkoja,oksien riehakasta heiluntaa ja kammoamaani kaatosadetta, niin valmistaudun henkisesti huomiseen 20m/s tuuleen ja sateeseen...

Myrskyyn voi aina tehdä esivalmisteluja, kuten kevyenä alkulämmittelynä taistella aamulla vaatekaapin ja omien kehotuntemuksiensa kanssa siitä, mikä vaate tuntuu mukavimmalta yllä.

Kaunistautumisrituaalien, hammaspesun ja pienen ratkaisevan meditointihetken jälkeen tämä nainen suojaa itsensä ulkovaatteilla niin, että vain nenänpää näkyy mahdollisille vastaantulijoille.

"Älkää luulkokaan, että antaisin kosteuden koskettaa hipiääni", vakuuttaa naisen olemus, kun hän astuu rappukäytävästä ulos. "Taistelen maailman vaakasuoria sateita vastaan hamaan loppuun", hän manaa avatessaan sateenvarjonsa.

Kun kymmeniä kertoja varjo on kieputettu ylösalaisin ja alasylöisin, saatu olkapää irti kuopastaan, tukahdettu sata rumaa sanaa ja kenties päästetty pari irti, niin kenties on aika antaa sateenvarjon lentää vapaana muiden sateenvarjojen kanssa korkealle ilmaan ja kauas pois.

Antautumisen ja luovuttamisen ero on hiuksenhieno. Jos antautuu luonnolle se on virran mukana menemistä, jos ajattelee luovuttavansa, tuntee antaneensa jotain omaa pois. Harmaita hiuksia ei kannata kiskoa päästä, ne voi aina värjätä...

Kun siis huomenna myrsky voittaa ja sokerista luodut antautuvat, niin suotakoon naisen olla taistelunsa näköinen (kuin villipedon perä töihin tullessaan). Olkoon otsatukka puoliksi kiharainen ja muu tukka piikkisuora, vettävaluva spaghettiläjä. Koristakoon sitä kastanjapuun oksa paremmin kuin mikään pinni konsanaan. Litisköön jokainen askel niin, että pitkä vana syksyn lehtiä, kastematoja ja kuravettä kulkee kimmeltävänä laahuksena perässä.

Voithan aina sanoa käyneesi kampaajalla laittamassa luonnollisen näköisen suolamerikampauksen, koska olet ajatellut aloittaa uuden harrastuksen: surffaamisen. Ja eikö MeNaisissa juuri kerrottu, että märkä-vaate-tiistai on uusi casual-friday...

* * *

Jos huomenna kuulette omituista kiljuntaa, niin se todennäköisesti olen minä huutamassa kilpaa taivaan kanssa ;-)


perjantai 25. lokakuuta 2013

Kuutamoyönä...

Minä seisoin vieressäsi
keskustellen niitä näitä vapaana ja rentona
kunnes vaistosin luontosi
ja hitaan katseen.

Ympärillemme nousivat harmaat lautaseinät
vanhat ja rosoiset
välissä ammottivat isot raot
joista hengitti tuulen vire ja kirpeä ilma.

Muttei minulla kylmä ollut
olin pehmeää valoa
vaikka huomasin käsiesi verkkaisen liikkeen
sekä sisäisen varoituksen äänen.
Omani nousivat vastaan,
ottivat sormistasi kevyesti kiinni
ennenkuin ne vastustivat
ehtien koskettaa solisluuta
ja olkavartta.

Kuin hidastetussa sodassa
minä palautin välimatkan,
näin kasvojesi lähestyvän
pääsi hitaasti kääntyvän
ja kaulassani hengityksesi väreen tunsin

    Ei ole hekumallisempaa
     kuin antautunut tila
      kiinnostunut nuuhkaisu
       oma sisäinen energiaväreily
        herkistynyt huuma...

ja edelleen peruutin kevyesti
siirtäen kätesi kauemmas pois
toivoen salaa huuliesi koskevan kaulaani
hiljalleen ylöspäin
ylöspäin aina leukaan asti.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Aivan vapaasti ja hillittömästi


Aamulla aikaisin ympärilläni kuuluivat unien äänet
ja ilma oli kovin mustanpuhuva.

Nousin kuitenkin viikon parhainpaan päivään
ja hipsin hiljaa keittiöön.

Kun katsoin alkavaan aamuun,
pihalampun alta lentäviin lehtiin
ja puiden oksien villiin liikkeeseen,
olin hämmentynyt yöunistani,
pöpperöinen nestevajauksesta
ja iloinen tulevasta päivästä.

Lauantai,
se on viikonpäivistäni rakkain.
Kaikki on edessäni,
hetken vapaus
vaikka vain kaksi päivää
olla kuin ellun kana.

Niinpä minä vapaana kaikesta katselin ulos. Ihan vaan ihmettelin maailmaa itsekseni. Kun jatkuvasti vain tuulla rojusi
ja tuntui, että tämän viikonlopun aikana viimeisetkin lehdet lähtevät puista, minä ajattelin olevani nuo puut. Halusin antaa oksieni heilua yhtä hillittömästi, keinuttaa runkoa sivulta toiselle ja päästää kaikki lehdet, vanhat ja aikansa eläneet irti. Maatukoot minusta kaikki turha ja tulkoon talven pakkaset ja satakoot kirkkaat kristallikiteet päälleni. Minä alan kuulkaa olla valmis tähän muutokseen.

Aijon tänä viikonloppuna heilua kotona ja puistella pölyt itsestäni. Kenties imurinvarren kanssa taikka sitten en. Mutta varmasti hoilaan kovaa ja korkealta ja vemputtelen itseäni niin, että kaikki istumisen ja tietokoneilun vaivat saavat tuta.

Ja se hetki on nyt.
Nyt kun perhe katosi talosta, minä aion hillua vähän aikaa ympäri asuntoa villi virnistys naamallani. Vapiskaa naapurit ;-)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Vastustamattomia pakoajatuksia

Aamulla oli sininen hetki.
Sellainen lyhyt aika, jolloin ilma hämyilee ja ulkona värit hehkuvat syvinä.

Minä laahasin jalkojani ylämäkeä kävellessäni,
tennareilla pöyhin koivun ja haavan kultaisia lehtiä,
tuijottelin puiden sadetta
ja samalla oloni oli hiukan haikea.

Mistä lie minut on tehty,
kun kaipaan rajatonta aikaa itselleni.
Mielessäni kasvaa pohjaton halu vain kävellä kuivan lehtikahinan keskellä
taikka maistella kuumaa lakritsateetä
tuijotella liekin keinuntaa suklaanruskeassa kynttilässä
kuunnella myöhäisen illan jazzia
ja kaivautua omaan sisäiseen maailmaani
kadota jonnekin pois
kauas käytännön asioista
varsinkin näistä päivätöistä...

Huomaan kuitenkin vain eteneväni ylämäen loppuun
ja käännyn asemalle päin...
Täällä on tapahtunut jotain
sillä lehdet ovat värjäytyneet villeiksi
ja minä vaihdan omaa kanavaani.

Jos olen vastustamaton,
niin jaksan tämän.
Jos päästän kireästä halustani irti,
niin kevenen harmaasta kenties punaisen sävyyn.

Kevyemmin on kai helpompaa
ja ikä tuo kai hellyyttä omaan tylsyyteen
...
ainakin olen jo sitä ikäluokkaa
että minun pitäisi olla vastustamaton ;-)


sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Miehen suojelusenkeli

Syksyn lehtien putoaminen sai minut eilen tipahtamaan omaan kuoppaani.

Kävin parvekkeen kimppuun.
Juoksin eteiseen hakemaan lisää vaatetta, sillä viima kävi ytimiin ja luihin.
Raahastin kuolleet kasvit kompostiin ja sekoitin mullat maahan.
Oloni oli vauhdikas ja innostunut.

Etenin tuolien siirtämisessä eteiseen, purin pöydän kasaan.
Kiipesin tuolille kurkottamaan isoa kassia, johon saisin pöydän suojaan.
Kassi oli liian pieni ja hikisenä raahasin tuolin uudestaan yläkaapin eteen.
Melkein löin pääni kaapinoveen, siirsin lamppupaketteja liian kovakouraisesti jo pienessä hiessä...
onneksi sain vihdoin isomman ikeakassin käsiini.
Palasin pöydän luokse ja paketoin sen kassiin.
Enkä tiedä enää oliko vauhdikkuudesta mitään jäljellä.

Kannoin tuoleja rappusia pitkin kellaria kohti, raahasin pöydän seuraavalla kierroksella, sitten vielä kannoin aurinkovarjon ja pesemäni ruukut ja muut.
Ja avasin verkkokellarin oven.

Pirun sarvet kasvoivat otsastani.
Päästin parkaisun
ja aloin raivata tietäni sille paikalle, jossa tuoleja talvisin säilytetään.
Minä murisin prkl ja kaikki tietämäni rumat sanat
ja yritin raivota ehjin nahoin sen kaiken rojun ja joo-mä-heitän-pois-tän-tavaran kanssa.

Kun sain viikatteen ja painavan lapion tungettua tuolien jälkeen paikalleen
olin hiestä märkä
saatanallisessa tilassa
ja niin, hiukan kiitollinen siitä, että mies oli kaukana kilometrien päässä.

Kun se tuli kotiin sanoin:
"Sulla oli suojelusenkeli tänään mukanasi. Et ollut paikalla kun minä kävin kellarissa."

Se katsoi minua varovasti ja hiljaa ja minä päästelin samat tunteet maailmalle hiukan prkleitä säästellen. Vai kiroilinko laisinkaan sillä tiesin, että naisen tunnepurkaukset ovat aivan tarpeeksi kamalia kohtaamisia rauhallisille miehille ilman tehosanojakin.

Miten lie tänään aamukahvilla sama aihe nousi esiin ja samainen kiilusilmänoitani heräsi. Minä jo mietin, että pitäisikö minun lähteä terapiaan, jos tällainen kamala soppa syntyy aina kun näen itselleni turhaa tavaraa pyörimässä lattialla, vaatekomerossa, sängyn alla tai kellarin käytävillä. Ehkä olen tosiaankin terapian tarpeessa.

Samassa huomasin, että mies jota rakastan joka solullani on taas kohtuuttoman emootiokohtauksen lamaannuttama ja pyysin anteeksi. (Pyysinkö oikeasti kuitenkaan, olenko vuoden päästä samanlainen hirviö-nainen. Missä asuu mun zen-aummmm-tyyppi?)

Päivä jatkui, miehet lähtivät sotimaan miesten sotia ja minä jäin kotiin arkiaskareisiin. Pesin pyykkiä ja pesin itseni. Pesin mielestäni murheita ja pahaa mieltäni. Muistelin rakkaudensiemeniä sisälläni ja aloin purkaa pyykkiä koneesta kuivausrumpuun.

Ja minä nauroin ääneen. Sain ansaitusti nenilleni. Aivan itseltäni ja ehkä varsinkin mieheltäni.

Minä aloin ravistella pestyjä pyykkejä sekä ainakin kahta nenäliinaa, jotka olivat peseytyneet pieniksi puhtaiksi palasiksi. Levitin niitä ympärilleni kylpyhuoneeseen puistellessani vaatteita ja päätin olla hiljaa kellarista. Jos en mene sinne, niin en saa kohtausta. Ja jos opin tekemään niinkuin mieheni sanoo, ja katson housujen taskut ennen pyykinpesua, niin pääsen vähemmällä siivoamisella.

Mä olen tänään hiljaa.
Aummmmmm

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Merkkihaaste ilman merkkejä

Flunssa on ärsytyslistani kärjessä. Olen kuluttanut kylkeni kipeäksi makaamisesta ja koska elokuvalistani on kohta katsottu loppuun, niin ajattelin kokeilla tietokoneella oloa ja nappasin blogimaailmassa liikkuvan haasteen.

Muutin Pohdiskelijaa mukaillen tämän ei-niin-merkki-haasteeksi. Kuvissa on kuitenkin ainoastaan merkkilehtien kansia =)

Tässä siis sellaista, mitä et ole tiennyt ja mitä et ehkä halunnutkaan tietää...

Laukku
en oikein voi kantaa olalla laukkua, joten fyysisesti ja visuaalisesti käteeni käy vain pieni laukku.

Lompakko
voisko joku keksiä pienen suuren lompakon, jonne mahtuu kaikki turhat muovikortit ja jossa on vetoketjullinen kolikkopuoli ja silti lompakko mahtuisi siihen mun pieneen laukkuuni? Voisiko?

Aurinkolasit
käytän vain tositilanteessa, jos tilanne muuttuu nostan ne heti päälaelle.

Korut
kun on pitkä kaula, niin laitan siihen koristeita ja kun on holtittomat ranteet, niin peitän niitäkin koruilla.

Kengät, Tennarit
Aah. Voin käyttää korkokenkiä ja tepastella tennareilla. Molemmat näyttää hyviltä jaloissa, kunhan niihin löytää sopivat vaatteet ;-) Jos saisin kolme lisähuonetta kotiini, niin antaisin yhden suosiolla miehelle kirjastoksi, toisen täyttäisin kengillä ja laukuilla ja kolmannesta tekisin maalaushuoneen.

Farkut, T-paita
omistan kai yhdet farkut... vai heitinkö ne joskus pois. T-paidat on kivoja miesten päällä. Mulla on vain toppeja ja jotain ei-oikeita-t-paitoja.


Kännykkä
en jotenkin tykkää näistä vempaimista, mutta kannan silti mukanani. Osaan jo soittaa, tekstata, surffailla, kommentoidakin (jos hermot kestää) ja kuunnella musiikkia.

MP3
lojuu hylättynä erään käsilaukun sivutaskussa, se raukka on nyt kännykän syrjäyttämä...

Tietokone
on bloggaajan suuri kaveri, mutta on käsisärkyihin saatanallinen kapine.

TV
ehdottomasti leffateatterin jälkeen paras elokuvien katseluvehje.


Meikit
joo-o. Meikit on ikääntyvän naisen mahtava taikakalu. Kannattaa kuitenkin katsoa mitä naamaansa laittaa, kaikki kallis ei ole naisen eduksi. Ikänäkö on hieno juttu, sen avulla peilistä katsoo lähes photoshopattu nainen ;-)

Kasvovoide, Deodorantti, Hammastahna, 
Shampoo/hoitoaine, Saippua
Tässä järjestyksessä: kasvoille, kainaloihin, hampaisiin, hiuksiin ja käsiin. Pienenä mainoksena voin suositella lämpimästi siirtymistä luomushampooseen ja öljyhoitoon.

Tuoksu
suihkun jälkeen annan navalleni täyden huomion ja suihkautan sille mustasta matkasuihkepullosta taivaallisen tuoksun.

Mineraalivesi, Viini, Drinkki
Mineraalivettä nautin vain ulkomailla. Kotimaassa juon tavallista vettä selvästikin liian vähän. Valko- ja punaviiniä menee harvemmin kuin vettä. Drinkit, niiden makua tuskin muistankaan, vaikka nuoruuteni drinkki-illat muistan kyllä.

Leipä, Ruoka
Leipää syön harvoin ruuan kanssa. Ruokaa syön päivittäin. Koska olen allerginen sellerille ruokailusta muualla kuin kotona on tullut ärsyttävän pelottavaa. Allergiat on takapuolesta. Mutta ruoka on muuten kiva asia. Marjat on parasta!

Jäätelö, Karkit
lakritsajäätelö ja vaniljajäätelö on nam. Karkit, niissä kaikissa lukee nimeni... mä vastustelen niitä jos vain kykenen...

Lakanat
ne on ihanat kun ne on puhtaat. Niitä on kiva rytätä. Niihin on ikävä joutua kiedotuksi.

Kampaaja
sen nimi on Jorma ja se on taivaallisen upea tyyppi!


Alusvaatteet
Käytän. Yläosan pitää olla napakan tehokas. Alaosan ei pidä kuroutua mihinkään. Alusvaatteissa on oltava sellainen leikkaus ja sopivasti pitsiä, että ne mukautuvat kauniisti omiin kurveihin.

Päivälehti, Lehti
En lue. Ei kiinnosta. En tilaa yhtään lehteä. Luen netistä Hesarin jos siinä on jotain mitä pitää tai pitäisi tietää. Tilaisuuden tullen luen muiden tilaamia lehtiä, jos ei ole parempaa tekemistä.

Sänky
jos sitä ei ole, niin pitää nukkua lattialla tai sohvalla. En suosittele kumpaakaan, siitä saa vain pahan mielen sekä selän tai niskan kipeäksi. Hanki oma sänky, tuuleta huone ja kipua lakanoittesi väliin mieluiten kun siltä tuntuu ja tee siellä mitä ikinä mieleen tulee (kunhan se on laillista).
Pysykää terveinä ja ottakaa D-vitamiinia =)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Hard to handle

Nainen
se on vaikea tapaus
siitä ei ota millään selvää
sen tajunnan virtaa ei koodaa auki erkkikään.

En ymmärrä sen elekieltä
en tajua sanallista tykitystä
saati salamoivia silmiä taikka tylysti ohittavia katseita.
Mistä viidakosta se on tullut tähän kaupunkiasuntoon
tuo terävähampainen mykkä raivotar, joka halutessaan rikkoo tärykalvot falsetillaan?

Nainen, vielä siinä on jotain,
jotain ymmärryksen tuolla puolen.


   Sinisessä illassa
   sinulla on hetken häive
   rento rytmi, letkeä lanne ja vikkelät kädet

   suustasi tulee matalalla äänellä sanoja
   ja katseesi on etäinen

   pimeä pukee sua, sun olotilaa
   iso mies,
   pieni ukulele suurissa kourissa.

   Illan hämyssä
   katson huultesi liikettä
   näkymättömiä aaltoja

   voisin osallistua lauluusi
   hengittää ilmaasi
   olla vapaa ja kontrolloimaton
   päästää pääni pälkähästä ja olla mieletön

   mutta koska olen pahalla tuulella
   niin jalkani heiluu vain hiukan
   ja huuleni puristan pieneen mutruun...

Nainen
se on vaikea tapaus...
Minä katson pientä suuta ja mietin...
Ja sitten näen syvällä sisällä sen

hengen
joka on herkkä
oranssi liekki egon tuulen riepottelema
ja sen elämästä puuttuu vain läsnäolevan

halaus



lauantai 14. syyskuuta 2013

Enkä ehkä halua kuulla puhelimen soivan

Kun puhelin soi
ja kuulen hengityksen katkonaisen
sanon, hengitä, kulta hengitä
ja odotan mika sana seuraavaksi siirtyy korviini.

En ole enää niinkuin ennen.
Minä mietin seuraavaa siirtoa tässä maailmassa.

Kirpeän aurinkoisen syksyilman loimussa,
kävelen rinnallasi mutkaista ja suoraa ylä- ja alamäkeä.
Kyyneleet laskeutuvat poskilta
kastellen kaulanikin.
Jos vastaantulija näkee ne
ei sillä ole mitään väliä.

Me lähdemme kohti desinfioituja huoneita
ja suoleni ovat menneet mutkalle ja solmuun.
Eikä asiat ole niinkuin vielä hetki sitten.

Perillä me näemme pienen suuren ihmeen
kiharaiset hiukset
kalpean ihon
avoimet silmät
ja hymyilevät kasvot.

Eikä voi olla mitään hienompaa
kuin hymysi.

Ei tähän hetkeen.

Kuva: Henrietta



sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Hitaita päiviä

Olen istunut loputtoman kauan paikallani, varjossa auringon alla. 

Rouva O on suunnannut lauttansa taas mereen. Minä mieluummin käyn kerran hitaasti uimassa ja palaan takaisin omaan maailmaani.

Täällä minä istun, joka ainoa päivä. Joskus kolme tuntia, toisinaan kaksi taikka neljä. Minulle ajalla ei ole nyt väliä, sillä maisema on henkeäsalpaava ja käsittämättömän rauhoittava. Minä ainoastaan olen, katselen merta, seuraan O:ta lautallaan, luen hymyillen ja itkien kirjaa: "Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville" tai kirjoitan mielessäni sinulle.

Huomaan usein hetkien säkenöivän kauneuden. Laajenen välillä rajattomaksi, kun katson taivaalla lipuvia pilviä. Valkoisia pehmeitä muotoja, pumpuleita, jotka irtoilevat toisistaan sulaen pikkuhiljaa siniseen. Sama sini vastaa pisaroina meressä. Meren laineilla ui yhtenä suurena perheenä lokkeja (ne laulavat toisin kuin siellä kotona). Linnut nousevat ilmaan kiertämään suurta ympyrää aina kun vene irtoaa rannasta, mutta palaavat hetken kuluttua takaisin keinumaan aalloille. 

Kun ystäväni lautta palaa rantaan ja hetki tuntuu oikealta me nousemme rinnettä ylös isolle talolle. Lopulta istahdamme terassin valkoisille tuolille, rouva O aurinkoon ja minä varjoon. Joskus edessämme on kuuma kahvi, mutta useimmiten kylmä valkoviinilasi. Meri häikäisee kauneudellaan täälläkin, samoin tuo kaunis lahdenpoukaman vastaranta. Siellä talot häviävät vehreisiin puihin, rinne kumpuilee ylös, alas ja kirkko loistaa kirkkaan valkoisena pikku saarellaan. 

Päivittäin minä seuraan pientä seuruetta, en mitenkään julkeasti vaan ennemminkin lempeällä rakkaudella. Tämä seurue koostuu miehestä ja kolmesta naisesta. He siirtyvät joka päivä lounaan jälkeen tälle samalle terassille. En tiedä ovatko he sisaruksia vaiko vanhemmat ja tyttäret, mutta vanhoja he ovat, pieniä, lyhyitä ja suloisen vanhoja. Yksi naisista on varsamaisen laiha lyhyissä shortseissaan, luulin häntä ensikerran takaapäin katsoessani nuoreksi tytöksi. Ohitse kävellessäni huomasin paksun mustan tukan peitossa olevat suloiset syvän ryppyiset kasvot. Toinen nainen pitää päällään aina tyttömäistä hametta, hän on isosilmäinen, jollain tavalla hauras, kuin valkoista harsoa. Miehellä on suloiset höröttävät korvat ja vanhimmalla naisella kaunis isokiharainen kampaus. Jos englannin nummilla olisi pieni talo, näkisin heidät siellä istumassa ja syömässä samalla hitaalla hartaudella aterioitaan. Nyt nämä neljä kaunista ja vanhaa istuvat Korfun saarella, valkoisilla tuoleilla, jutellen hiljaa päät yhdessä toisiaan kohti sekä kulkevat pareittain, joku aina tyttömäistä naista hellästi tukien. 

Tällä valkoisella terassilla, rinteellä kauniin meren äärellä tunnen siirtyneeni kuin Hercule Poirotin maailmaan, jonnekkin vanhaan ja hohdokkaaseen. Minä tunnen olevani pieni kupla meressä, ja samalla olen syvä juonne silmäkulmassa. Olen huomaamaton ja kuitenkin huomaan. Olen osa jotain isompaa, jotain sellaista, jota ei kuvaa nämä kirjoitetut rivit tai hetkien kuvaukset.

Oikeasti me olemme yhtä suurta energiaa, loistavaa sädettä, jonka loimussa on vain hyvä olla.

Kiitos rouva O, joka toit minut tähän hetkeen ja näihin vapauttaviin ilmanaloihin. 


torstai 29. elokuuta 2013

Vieläkö ehtii

Ajattelin olla rantakunnossa.
Tuo hehkeä ajatuksenpoikanen nousi joskus elokuun alussa.
No voi voi,
elokuu alkoi ja elokuu loppuukin juuri
ja minä olen ollut vetelä kuin keitetty spaghetti.

Niinpä vedän ennen huomisaamua muutaman kerran aiheeseen sopivan discojumpan ja valmistaudun matkaan.



Ainakin olen henkisesti rantakunnossa ;-)
See you soon =)

torstai 22. elokuuta 2013

Sitä saa mitä tilaa


Sapetti,
alkuvuonna
kaikki se kipu ja särky.
Ärsytti kun oma viisaus hukkui kiireen jalkoihin
enkä osannut hellittää ajoissa.

Päästin irti pahasta tuulestani
kun löysin miehelle syntymäpäiväkortin
ja itsellenikin oman,
sellaisen, jossa tunsin nousevani itseni yläpuolelle
punaisten polvisukkien liidättämänä
ja naama vihdoin hymyssä.

Kesäloman loppu alkoi näyttää taas mutrua naamaa.
Perheen kesken hätäiltiin
omia ja toisten olotiloja.
Yksikään päivä ei näyttänyt toistaan helpommalta
ja olin jo maani myynyt.

Katsoin sitten yhtenä iltana korttia yöpöydälläni,
sitä lentävää pientä naista.
Minä otin yhteyttä kaveriin,
joka katsoi sääkarttaa ja parkkipaikkaa
ja joka toi kirkkaan taivaan meille matalapaineisille.
Mies vei meidät vienoon hiljaisuuteen
ilmaan, jossa murheet katosivat hetkeksi
ja tekeminen ja oleminen olivat
rauhoittavaa ja hurmaavan kaunista.

En koskaan tule unohtamaan tätä ja aina tulen kaipaamaan tätä lisää.

Sitkeän linssiluteen mukaan pääset videosta. ;-)
Ja terävämmän kuvan saat, kun muutat asetuksista Laaduksi 720p

kokemuskauppa.com


Suurkiitokset Ville ja Katriina!

torstai 15. elokuuta 2013

Hämärän rajamailla

Tahma on sulkenut minut syliinsä
se pistää minut hitaaksi
sanattomaksi.
Minä venyn pitkäksi
liian kauan jauhetuksi purukumiksi
ja katson sivusta mitä tapahtuu.

Ei ole kauaakaan kun pilvi peitti auringon
anoppi joutui sairaalaan
huoli kasvoi ison miehen kasvoille
tarttui minuun ja laajentui.
Tällä viikolla pidempi mies venyttää minua edelleen
olemalla hermostunut ja nuori.

Ja minä venyn ja vanun.
Katson luottamusta silmiin ja tervehdin sitä.
Minä toivon, että aurinko paistaa taas ja
palauttaa vanhan ja suloisen palvelutalon lämpimien hoitajien huomaan.
Minä koetan saada varmemman olon itseeni
ja hengittää sitä miehiin.

En voi nukkua heidän puolestaan,
en voi luoda uutta.
Mutta voin yrittää olla rauhallinen
mitä en luonnostani ole.
Voin olla syli ja silitys
jota vetäytyvien ei ole helppo ottaa vastaan.

Kunhan pidän huolen etten sotkeudu tähän tahmeaan verkkoon, niin matalapaine, pidätkö sinä vähän taukoa ja annat valolle mahdollisuuden pilkistää tänne.

tiistai 13. elokuuta 2013

Leffassa Rakkautta ennen keskiyötä

Vuonna 1995 kävin leffassa katsomassa Rakkautta ennen aamunkoittoa, jossa parikymppinen Jesse tapaa junassa Celinen ja he viettävät yhden illan ja yön Wienissä. Leffan jälkeen kiistelin kiivaasti miesten kanssa mitä Wienin nurmella tapahtui ennen aamua. Elokuva oli helmi.

Elämää kului oikeat 9 vuotta ja leffateatteriin tuli Rakkautta ennen auringonnousua, jossa vihdoin sain tietää mitä oli tapahtunut ja myönnän: Olin väärässä. Jari ja Ari, te olitte oikeassa.

Leffassa pääsi kulkemaan yhtä matkaa yhden päivän ajan Jessen ja Celinen kanssa, nyt Pariisissa, sen kaduilla ja Seinen varrella. Vuosikymmen oli vanhentanut minua sekä näyttelijöitä, jotka tässä teoksessa osallistuivat elokuvan käsikirjoitukseen. Tämäkin leffan loppu jäi mietityttämään ja kerta toisensa jälkeen olen palannut molempiin tarinoihin.

Ensimmäinen elokuva vie minut aina ihanaan nuoruuden ideologiaan, vapauteen, rohkeuteen ja rosoisuuteen. Toinen elokuva taas katseisiin, niiden välttelyyn, kosketuksiin ja koskematta jättämisiin. Molempia leffoja kuljettaa puhe, intensiiviset ja kiihkeät keskustelut sekä hidas liike.

Nyt kun taas on vierähtänyt lähes vuosikymmen lähdin miehen kanssa katsomaan mitä Jesselle ja Celinelle kuuluu. Ja täytyy sanoa, että Rakkautta ennen keskiyötä ei todellakaan jätä kylmäksi. Koskaan en ole nähnyt tällaista trilogiaa, jossa jokainen leffa on omana osanaan täydellinen, ja jonka jatko-osa ei edes jollain lailla pilaa edellistä tai edellisiä teoksia. Tässä trilogiassa noste jatkuu ja tunnelma tiivistyy. Kolmas elokuva tuo tunteet pintaan, se ravisuttaa, naurattaa, itkettää ja pyörii mielessä useamman katsomispäivän jälkeenkin.

Jos et ole nähnyt kahta ensimmäistä osaa, niin suosittelen katsomaan ne ensin ja lähtemään vasta sitten tälle matkalle. Jättäisin katsomatta myös trailerit, jos haluaisin täydellisen elokuvakokemuksen =)

Juonipaljastukset eivät ole minun juttuni, mutta jos tämän leffan trailerin on jo ehtinyt nähdä, niin tietää mitä kakkosleffan ja kolmosleffan välissä on tapahtunut.

Rakkautta ennen keskiyötä. Kaksi ihmistä. Mies ja nainen.

He ovat Kreikan Messiniassa viettämässä loman viimeistä päivää. Jesse on kuuluisa kirjailija ja Celine miettii vaihtaisiko työpaikkaa, sillä hän haluaa kovasti tehdä työtä, jossa voi parantaa maailmaa. Jesse on viettänyt surullisen aamupäivän ja autoajelulla hän avautuu tunteistaan ja aamustaan Celinelle.

Kuten aiemmatkin elokuvat keskustelu ja kulkeminen ja tiivis läsnäolo ovat kantava voima ja näin keskustelu autossa syttyy ja kevenee vuorotellen. Perille päästyään pari istahtaa kreikkalaiseen ruokapöytään, jossa keskustelut jatkuvat ja kiertävät neljän eri sukupolven huulilla parisuhteesta, rakkaudesta, seksistä ja erostakin. Sanailussa on kiihkeää ja vapaata nuoruutta ilman oletuksia tai odotuksia. Jos kuuntelee viisikymppisiä miettii onko riman alitus suhteessa hyvä idea saadakseen edes jotain. Vanhemman kirjailijaisännän rakkaus kaikkiin ihmisiin kuuluu lempeänä puheena ja leskinainen avautuu rohkeasti pitkästä rakkaudestaan ja rakastetun unohtamisesta.

Kun kahdenkeskinen vapaa-aika saa, Jesse ja Celine kulkevat hotellille kohti iltaa ja yötä. Jos hotellihuoneen seinillä olisi korvat, ne varmasti punottaisivat. Syttyykö himoa ja huumaa? Ainakin aamuiset keskustelut nousevat pöydälle. Itseasiassa kaikki mitä heille on näiden 18 vuoden aikana tapahtunut nousee pinnalle.

Mies ja nainen. Suhde. Onko rakkaus kaikkivoipa, voittaako se arjen vaikeudet? Uhraanko itseni ja haluni? Kävelenkö toisen ylitse? Voinko elää vain tässä hetkessä vai unohdunko aina vaan menneeseen tai pelkään tulevaa? Voiko kaksi egoa oikeasti olla yhdessä?

Celineen ja Jesseen samaistuu väkisinkin, liekö sen vuoksi, että heidän kanssaan on "kasvanut" samaan tahtiin. Ovatpa minun elämäni suhteet olleet millaisia tahansa, niin tämän elokuvan keskustelut, katseet, kosketukset liikuttavat solujani ja ihokarvojani mennen tullen. Jessen ja Celinen sanat osuvat sisuksiini, kuulen heidät molemmat ja tunnistan molempien energiat. Minä kuljen tunteiden kaikki kirjot ja löydän itsestäni jalat maassa olevan romantikon.

Tämä on siis rakkautta, rakkaudellista elokuvaa, rakkautta elokuvaan sekä elämän kuvausta parhaimmillaan. Kaiken läpi kuultaa usko ja luottamus hyvään sekä nauru ja huumori. Olkoonkin joskus huumori tummaa, sillä sekin naurattaa, kun näkee omat lauseensa toisen sanomina... vai onko ;-)

Molemmat näyttelijät tekevät upeaa työtä -jos tämä työtä on, eikä oman itsen paljastamista. Ainakin Delpy näyttää olevan elementissään kaikessa tunneryöpsähdyksissään ja intensiivisyydessään. Samoin Hawke tuntuu olevan kotonaan Jessen nahoissa, ajatuksissa, veressä ja lihassa.

Eikä mikään ole niin hekumallista kuin elokuvan loppu. Tätä halusin ja tätä sain. Ja minä odotan innolla mitä yhdeksän vuoden jälkeen tulee tapahtumaan =)

Ohjaus: Richard Linklater
Käsikirjoitus: Richard Linklater, Ethan Hawke, Julie Delpy

Pääosissa:
Celine - Julie Delpy
Jesse - Ethan Hawke

perjantai 2. elokuuta 2013

Unohdusten ikkunapöytä

Ajoin toiseen kaupunkiin.

Koko matkan satoi vettä ja perilläkin vielä tihuutti. Ilma oli kolea, mutta pilvet näyttivät erkanevan toisistaan ja kirkasta taivasta pilkisteli.

Minä halusin jotain lämmintä ja astelin pianomusiikin valtaamaan kahvilaan. Appelsiiniteen kaveriksi tilasin pienen suklaaleivoksen ja sitten etsin itselleni täpötäydessä kahvilassa istumapaikkaa.

Kaksi vanhempaa rouvaa istui ikkunapöydässä. Kysyin sopiiko seuraan ja sain myöntävän vastauksen. Lopetellessani leivosta rouvat antoivat lahjat toisilleen, nousivat innostuneesti rupatellen seisomaan, laittoivat takit päälleen ja toivottivat lähtiessään minullekin hyvää päivänjatkoa.

Kohtapuolin seuraani tuli nainen perunapussi kädessään. Ennenkuin hänen miehensä ehti pöytään, toinen vanhoista rouvista palasi ja sanoi ruotsiksi jättäneensä kävelykeppinsä. Aikamme ihmeteltyämme rouva sai keppinsä tarjoilijalta, joka oli löytänyt sen toisen pöydän ääreltä.

Mies vieressäni riisuutui ulkovaatteistaan ja istahti tuoliin. Nainen kävi kiertelemässä kahvilassa ja totesi  pöytään tultuaan, ettei halunnutkaan syödä täällä. Mies nousi tyynesti ylös, pariskunta laittoi päällysvaatteensa päälleen ja he lähtivät.

Minä kävin täyttämässä ohueen posliinikuppiin lisää teetä ja tuoliin istahtaessani nainen palasi takaisin. Hän kumartui pöydän alle ja otti lattialta perunapussin. "Perunat unohtui" hän sanoi iloisesti. "No hyvä että muistit", tokaisin ja naurahdimme molemmat.

Siinä vielä jonkin aikaa istuttuani huomasin olevani lämmin ja virkeä, niinpä nousin ja päätin lähteä kaupunkikierrokselleni.

Ulkona tarkistin huvittuneena ihan vaan varmuuden vuoksi, että kaikki oli mukana: housut, pusero, käsilaukku, avaimet ja vieläpä hyvä mieli. En ollut jättänyt siihen ikkunapöytään kuin entisen kylmän olotilani =)

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Matkarakastajat

Miehet lähti matkalle. Ulkomaille. Kauas Gotlantiin.
Minä jäin kotiin.
Nyyh.....

Joopa joo ;-) Nauttikoot miehet reissustaan, sillä minäkin aijon vapaudestani. Minä luin kirjaa suunnattomassa hiljaisuudessa pitkään ja hartaasti. Join välillä kahvia ja luin lukemasta päästyäni. Vein välillä naapurille marjapiirakkaa kiitokseksi kukkien elossapidosta. Notkuin oven pielessä ja rupattelin niitä näitä ihan ajan kanssa.

Kotiin palattuani tein listan asioista joita touhuta silloin kun en tiedä mitä tehdä:
  lue kirjaa
  hoida vanha sohva pois keinolla millä hyvänsä
  käy Porvoossa
  maalaa taulu
  putsaa olkkarin pöytä ja vahaa se
  leffa! mene leffaan hyvä nainen!
  uimarannalle
  sisustusliikkeet; tyynyt, iso kasvi, taso pikku matkalevarilleni
  vie päiväpeitto pesulaan -jos nyt yhtään huvittaa (eikun unohda koko juttu)
  hae Postista miehen paketti, joka on jo ehkä palautettu lähettäjälle
  liiku
  ajele autolla mihin sattuu, mieluummin sinne ja tänne
  tee valokuva-albumi
  hoida ensiviikon yllätysohjelma
  syö välillä

Lukutauolla sitten katsoin listaa ja innostuin olohuoneen pöydästä. Laitoin hanskat käteen ja levittelin älä-hengitä-ainetta pöydälle. Hinkkasin ja ihmettelin, mistä noita kummallisia liuskeita tulee. Sitten huomasin, että muovihanskan sormenpäät olivat pitkin pöytää ja syövyttävä aine sormissani. Ei kun uudet muovisuojat tilalle ja homma loppuun. Haistelin hymyillen ilmaa, vai halasinko pöytää? Jokatapauksessa lopuksi päätin lähteä mömmöjä pakoon ennenkuin ne liuottaisivat aivonikin.

Leffateatterin illan viimeisessä näytöksessä istui kanssani mm. joukko espanjalaisia ja siellä me hihittelimme ja nauroimme Pedro Almodóvarin hulvattomalle lentomatkalle kauas Meksikoon, jossa elämä, kuolema, seksuaalisuus, seksi, valehtelu ja totuuden puhuminen näytti totiset ja huvittavat puolensa.

Elämä nimittäin kuiskaa, sanoo ja jopa huutaa meille, kerta toisensa jälkeen, että parasta on rakkaus ja sen jakaminen. Vai mitä mieltä olet? Jos nyt istuisit lentokoneessa ja saisit tietää, että matkasi on kenties viimeinen, mitä ajattelisit, mitä sanoisit, jos voisit vielä soittaa jollekulle?

Matkarakastajissa rakkaus ja jakaminen on monimuotoista vai liekö kuitenkin hiukan yksipuolista. Ehdottomasti katsomisen arvoinen: I'm so Excited (Los amantes pasajeros)



Ohjaus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Paz Vega, Javier Camara, Cecilia Roth, Hugo Silva, Lola Duenas

Huomenna on taas uusi päivä. Hyvää yötä siis ja hyvää huomenta huomiseksi matkarakkaat ja kanssamatkustajat =)

Iholla

Kosketin mustaa kangasta
niin pehmeää
paljon puhuvaa.
Hamusin varren toiseen kämmeneeni
ja vasempani ojensin vapaana.

Sametti liukui vartta pitkin
kevyesti kuin lämmin vesi iholla
ylitse terävän kyynärpääni.
Se humallutti oloni hetkessä
saaden minut hehkumaan.

Tunsin mustan kauneuden kapealla ranteellani.
Kadotin ikäni
katsoin sormiani
niiden tummanpuhuvaa siroutta
ja hämmästyin himoani suureen koruun.
Suurta ja näyttävää tämän heikon ja kapean rinnalle.

Minä halusin koko paketin
täydellisyyden ja upeuden.
Minä etsin, kolusin, kaivoin ja pengoin...

eikä paria löytynyt,
ei minulle...

Jäin kaipuun kouriin
vaille naiseuden verhoa
kiinteää tunnetta
silkin ja sametin kosketusta.
Kaunista mustaa.

Vaillinaisena riisuiduin paljaaksi
Enkä halunnut enää korujakaan...

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kun ei mitään on kaikki

Aamulla kun toisista kuuluu vain uinuvien äänet
minä nousen 
ja ulkorappusilla kiedon pitkän mekon helmoja ympärilleni. 

Jos ei kuulu edes nukkuvan tuhinaa, niin mitä kuuluu...
Ei tuulen huminaa, ei yhtään mitään.

On pelkkä hiljaisuus ja oma hengitykseni, pieni ihmettelyn aiheuttama tauko ja sitten kuulen pääskysen liverryksen. Se on istuu paikallaan sähkölangalla ja laulaa taivaallisen kauniisti. Huomaan toisen lentävän pellon päällä. Heinäsirkkakin osallistuu aamuheräämiseen ja vilja heiluu vienosti mukana...

Ja kivirappusella minä istun ja olen. Olen ja olen vain. Kunnes kehoni nousee venyttelemään aamun kirkkauteen, kurkottaen kohti aurinkoa ja kumartaen kohti maata. Venyn oikealle keinulle ja vasemmalle marjapensaille, jotka houkuttelevat hurmaavina puoleensa. 

Mietin voiko marjoja syödä liikaa. Ei kai sellaista mahdollisuutta ole.

Ja kohta minä käsi täynnä herukoita kävelen vanhaan pihakeinuun kuuntelemaan miltä marja kuullostaa kun sen pinnan puraisee ja mehu tirskahtaa :)

Hekumallista!

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Vetovoimanlaki =)

Miehen ajatuksissa on ollut uusi sohva. Mutta se on ollut vain pieninä kuvioina mielessä, eikä silloin tällöin miettiminen ole ollut kovin aikaansaavaa.

Niinpä perjantaina katsoin huonekaluliikkeiden nettisivut läpi. Etsin ja etsin, etsin ja etsin vielä uudelleen. Mitään kivaa ei näkynyt, mutta yksi liike oli lähistöllä ja siellä saattoi olla jotain mielenkiintoista tarjolla. Houkuttelin miehen töiden jälkeen autoajelulle ja kun löysimme oikean osoitteen, naureskelin ääneen, että eikö olisi upeaa, jos täältä nyt löytyisi meille olkkariin iloinen väripilkku ja vielä alennettuun hintaan =).

Astuimme punatiilirakennukseen sisään. Heti oven pielessä oli sohva jonka koeistuimme. Etenimme kulman taakse rauhallisin askelin ja kokeilimme seuraavaa mallia. Sitten näin kirkkaan kankaan pilkahduksen kauempaa. Jätin miehen perehtymään sohvien salaiseen maailmaan ja siirryin seuraavaan huoneeseen. Siellä tosiaankin oli punakankainen unelma, sellainen joka tuntui hengittävän kanssani samaan rytmiin. Tiesin, että tässä se oli. Meidän perheen uusi kokoontumispaikka =)

Jotta asiat menisivät helposti omalla painollaan kävin vielä kaikki sohvat läpi miehen kanssa. Hitaasti hyvä tulee, hänen egonsa nimittäin sanoo. Lopulta varasimme sohvan mallikangaspala käsissämme. Lauantaina kävimme vahvistamassa omamme ja saimme alennuksesta sohvan, joka on kotimainen, jonka kaikki kangasosat on irroitettavissa ja pestävissä ja joka on juuri sen värinen kuin olin haaveillut.

Olen vahvistanut nyt niin monta kertaa ymmärrystäni vetovoimanlaista, ettei minulla ole enää epäilyksen häivääkään asiasta. Kun haluan jotain, niin asian saaminen on helppoa kun oma fiilis on hyvä sekä keho ja mieli rentona. Myötävirtaisten tunteiden kulkeminen kehossa saa meidät jollain tapaa lähestymään sitä, mitä haluamme. Ei ole kyse siitä onko minulla rahaa tai varaa. Haluamani asia voi olla kaikkea muuta kuin materiaa ja materiaakin voi saada yllättäen vaikkapa ilmaiseksi, kun vain huomaa pitää oman tilansa avoimena ja rentona.

... Ja nyt tajuan, että tämä olikin siipan vetovoiman käyttöä. Hän haaveili silloin tällöin ääneen ja laittoi minut hoitamaan lopputyön ;-) Aika kelmi sekin :D

Mutta se Sohva.
Nyt se on meillä.
Sellainen, jossa siippa nauttii istumisesta,
missä poika mahtuu pitkittäin ja minäkin vielä siihen sekaan.


tiistai 9. heinäkuuta 2013

Jos tulisin hakemaan

Jos koskisin
nostaisin kevyesti leukaasi
saisin katseestasi kiinni
ja näkisin syvälle sisään.

Antaisin liikkeen siirtyä olallesi
hellästi puristaisin
laittaisin kämmenen kämmenellesi
  ja sormeni kulkisivat sormiesi lomitse.

Olisit hetken
hengittäisit samaa ilmaa
kunnes kuulisit poskeni nukan liikkeen.

Mitä jos hyräilisin säveltä hidasta
siirtäisin reiteni jalkojesi väliin
horjuttaisin kehoasi
aivan vain herättääkseni
  ja painaisin sinut taaksepäin
          tanssiin.

Antautuisitko askeleeseen
antaisit luvan
vielä toiseen
tuntisit oman ihosi
sen kihelmöinnin ja pinnan energian
sekä seuraaviin
  kunnes saisit huokaistua syvään ulos.

Havahtuisitko?

Nousisitko pintaan
syvältä syöveristä
palautuisitko tähän maailmaan
?

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Pelon palasia

Odotushuoneen penkillä täytin taas kerran lomaketta.
Onko sitä vaivaa? Ei,
onko tätä vaivaa? Ei,
entäs sitten tällaista??? Ei, ei, ei...

Pelkäätkö hammaslääkärikäyntiä?
Huomasin pelkääväni, joten vastasin: Kyllä

Kutsu kuului.
Lääkäri laski sormella suojan kasvoiltaan, tervehti ja hymyili. Samalla hän otti lomakkeen kädestäni siirtäen huomionsa siihen.
Että tulet sitten vuositarkastukseen.
Joo-o

En saanut sanottua, että poskihammas vihoitteli, kun parisen kuukautta sitten murskasin aamumyslin kivikovaa pähkinää. Ei vaan huvittanut, halusin mieluummin paeta.

Minä istuin nahkaiseen penkkiin.
Laitoin lasit silmille ja näytin kantapäitäni kattoon. Katselin ohitse kasvojen ja käsien yrittäen ajatella aivan jotain muuta.
Hyvältä näyttää, se sanoi lopulta. Tosin yksi vanha paikka on vähän viottunut. Voisin tässä samalla kertaa korjata sen, pehmeä ääni jatkoi.

Tajusin, että minulta kysyttiin jotain ja nyökkäsin hiljaa.
Puudutetaanko?
Ajattelin, että puudutus sattuu enemmän kuin vanhan paikan korjaus, joten rohkenin sanoa ettei tarvitse.

Sitten suuhuni tuli pora ja toinenkin. Minä puristin käteni yhteen. Seuraavaksi huomasin kynsien kasvaneen liian pitkiksi. Rentoudu, sanoin itselleni. Rentouduin kyllä, mutta kolmen sekunnin jälkeen olin taas paskajäykkänä kauhusta. Rentoudu, sanoin uudestaan, mutta vaikutus oli yhtä lyhyt joka kerta.

Minulta otettiin lasit pois päästä.
Pehmeä ääni sanoi, että nyt on kaikki taas kunnossa ja ymmärsin, että sain luvan poistua paikalta.
Kiitin ja hymyilin leveästi.

Ei sattunut, no ehkä vähän kämmeneen kynnet teki reikiä ;-)
Ja tulipahan se aamumyslipähkinähammaskin korjattua samalla käynnillä.
Enkä voinut olla miettimättä sainko kaksi hoitoa samalla kertaa sen vuoksi, että tunnustin pelkääväni =)

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kirjaimia rannalla

Ranta oli hiljainen
hiekka lämmitti jalkojen alla
sillä aurinko oli kuivannut aamupäivän sateen.

Levitimme filtin
vihreä ja sininen tyyny kellahtivat siihen lekottelemaan
mutta me istuimme,
sillä termoskahvi maistui paremmalta
merta ja horisonttia katsellen.

Mies puraisi liian tiukkaa pullaa
ja maiskutteli:
kylläpä on hyvän makuista.
Ei se ole pulla joka on herkullista,
se on tämä kahvi, totesin hymyillen.
Hippunen kanelia taikoo kahvin niin,
ettei huonoa pullaa kannata syödä ;-)

Kahvin maku huulillani
keinahdin minäkin alas
katselin pilvien liikettä
kuuntelin läheneviä ja loittonevia ääniä
ja suljin hetkeksi silmäni.
Kun mies otti kirjan käteensä ja alkoi lukea
taivaallisen pehmeällä äänellään
en halunnut kadottaa sanaakaan.

Välillä pohdimme lauseita
toisinaan nauroimme ääneen
nasevalle sanahelinälle,
mutta useimmiten vain kuuntelin
mahallani tyynyä halaillen
selälläni pilviin kirjaimia liimaten
tai kyljelläni kohta sitä vaihtaen
sillä kova on tämän ikäiselle hiekka-alusta ;-)

Pienet on välillä ihmisen ilot
ilmainen sää, maksuton ranta, edullinen termoskahvi, rakkaudella leivottu ja vielä suuremmalla rakkaudella syöty vaimon kivikova leipomus, lukemisen ja kuuntelemisen ilo.

Matin sanoin: kyllä elämä on laiffii =D


perjantai 21. kesäkuuta 2013

Mennyttä, tulevaa ja nykyhetkeä


Sulkeudun syliisi
kaupunkisi suureen karuselliin
istahdan puiseen kaksipaikkaiseen lentokoneeseen
ja pyörin villinä muiden seassa.

Minä kuljen taiteilijoiden seassa läpi matkan,
elävien ja kuolleiden.
En anna maalata itseäni
vaan valokuvaan itseni taideteokseen.
Hiukan murahdan rahan mahtiin,
laivata toisen maan aarteet omiksi,
mutta sitten jään ihailemaan puun pinnan kauneutta ja kiven muotoa.

Rakastun surrealistiseen mieheen taas kerran uudestaan.
Maailma ei todellakaan ole tylsä.
Tahdon elämääni väriä
ja sykettä. Haluan mutkaisen vartalon ja
kultaisen säväyksen sydämeeni.

Aloitan aamuni kuohuvalla
ja puraisen patonkia.
Nojaan ikkunasta ulos seuraten jatkuvaa liikettä.
Toisten turhuudet on kannettu ulos kadulle
ja minä innolla haluan nähdä mistä kaikesta
nämä haluavatkaan päästää irti.
Ei mene kuin hetki ja huokaan syvään.
Ja minä iloitsen uudesta soittimestani
sekä Nancy Sinatrasta.

Kun on kotiin lähdön aika, on ukonilma niin raju,
että varpunenkin saapuu odotusaulaan.
Minä pääsin kotiin, varpusesta en tiedä...

Matkalla on kiva olla ja kotiin on hauska palata.

Teille joilla matka alkoi eilen
tai kenties maantie vetää puoleensa tänään.
Oikein mainiota matkaa!

Pysykää veden pinnan yläpuolella
nauttikaa yöttömästä yöstä
niittypelloista taikka laiturilla istumisesta.

Hyräilkää soljuvia sointuja
tanssahdelkaa kokon ympärillä
nähkää ötiäisiä ja korentoja.

Olkaa kuin olisitte täysin vapaita.
Ottakaa paikka kodiksenne.
Sillä niin se on.

Me jotka olemme kotosalla
tai töissä läpi pyhien:

Olemme yhtä vapaita
valitsemaan millä mielin
ja millä asenteella.

Oikein kaunista ja hyvää juhannusta =)