keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Ilmaa jota hengitän

Turhan tavaran tuskan aiheuttama ahdistus velloo välillä keuhkorakkuloissani. Pahin ahdistuskohtaus alkaa kellarista. Alapuoleltani kerroksesta, jonne on viritelty verkkoseinät. Tila on tungettu täyteen jotain. Jotain. Aarrgghhh...

Mun kamaa siellä ei paljoa ole, sillä olen oppinut irrottamaan otteeni rikkonaisista, rumista, käyttämättömistä ja tarpeettomista tavaroistani. Mutta enhän asu yksin. En voi siis päättää kaikkien puolesta mitä säästetään ja mitä ei. En todellakaan. Ja juuri siksi kellari on ah-ah-ahdistava.

Olen kuitenkin nainen, ja kenties hiukan manipuloiva joissain asioissa ;-). Viekoittelen miehen vuosittain talkoisiin; yhteinen retki kirpputorille auringon paisteeseen ja ihmisvilinän keskelle. Joka kerta kun toteutamme ideaani, kuvittelen näkeväni kellarissa vapaan lattiatilan ja ilmavat hyllyt, joissa vain pöly leijailee kevyesti. Aaahhh, voin jo tuntea puhtaan vaniljan tai laventelin tuoksun =)

Tänä kesänä huomasin ilokseni, että mies intoutui kunnolla autoa lastatessa. Valoa  tunnelin päässä? Ei, turha luulo, sillä järkytyksekseni huomasin saaneeni tartunnan:

Nyt noi taulut lähtee tuolta!
Mikä taulu se on?
Ai, se on tuo.
... no jos nyt laitetaan se sitten kuitenkin tuonne taakse odottamaan...

Täh? Mitä ihmettä mä oikein ajattelin, sanoin ja tein?

Kellari, en kaipaisi sellaista. Jos tarpeellinen tavara ei mahdu kotiin ilahduttamaan elämääni, niin mun puolestani se saisi olla jollain toisella käytössä.

No joo, pienenä myönnytyksenä ne joulukamat, joita en halua katsella kesäaikaan.
Okei, pari laatikkoa ja ne pari taulua.
Ja sukset.
Ai niin ja autonrenkaat...

Mutta ihan totta, eikö nuo muut kamat voisi kärrätä pois.

8 kommenttia:

  1. Täsmälleen samaa mieltä. Turha tavara ahdistaa... taistelkaamme sitä vastaan! :)

    VastaaPoista
  2. Marjo; sen tajuaa vasta kun on päästänyt irti ja saanut happea ilmatilaansa =) Ihanaa viikon jatkoa sulle <3

    VastaaPoista
  3. Ihan samaa mietin päivänä eräänä kun katsoin epätoivoisena varastoamme. Melkein kaikki muu paitsi joulutavarat joutais kaatopaikalle.

    VastaaPoista
  4. Olen joskus ajatellut sitäkin vaihtoehtoa, että parasta olisi jos olisi tyhjä asunto, jossa olisi vain Fikus nurkassa ja ainoastaan futoni huonekaluna. Turha toivo, ainakin nyt ja tällä hetkellä. Pitäisi kai yrittää muuttaa tai jotain, ainoa mahdollisuus päästä tavarasta eroon, joskus...:)

    VastaaPoista
  5. Sooloilija; jotenkin painolasti alakerran kellarivarastossa tuntuu painavan jaloissa asti. Eikö olekin kummallista.

    Pitsit sekaisin; Fiikus ja futoni, kyllä nauratti =) kun ajattelin mitä mieheni tuohon sanoisi. Mutta tuo olis hyvä rentoutumishuone, isot ikkunat siihen ja kaunis maisema jota ihailla.

    Muuttaminen onkin hyvä tapa päästä eroon turhasta kamasta, silloin oikeastaan vasta huomaa mitä kaikkea on kerännyt nurkkiin ja kaappeihin.

    VastaaPoista
  6. Ymmärrän, ymmärrän...Meillä oli ennen autotalli, mutta se on ollut jo 20 vuotta romuvarasto. Meillä oli ennen kunnon kellari, jossa upea tiililattia ja jonne näen unissani viinikellarin, mutta sekin on täynnä romua. Kun avaan vaatekaappini saan ahdistuskohtauksen. Kun lähdemme äitiäni tapaamaan, mieheni ja äitini löytävät toisissaan täydellisen hamsteriparin. Äitini lykkää kaiken, mitä ei enää tarvitse miehelleni, jonka mielstä kaikkea voi tarvita joskus...jossain toisessa elämässä.

    Onneksi meillä on veirasmakkari, jonne vedimme turkoosian Laura Ashley -tapetin, ostimme uuden sängyn ja vaaztekomeron. Sitten siellä on vain yksi pöytä ja mukava tuoli. Ei muuta. Sinne ei saa tuoda muuta. Siellä käyn lepäämässä vain huomatakseni miten mieli rauhoittuu, kun ei ole yhtään roinaa ympärillä ja väritkin ovat vain turkoosi, luonnonvalkoinen ja puu.

    Birgitta, tätä asiaa minä mietin kaiken aikaa. En lopeta ennen kuin saapuu Ratkaisu, Valo, Tila, Ilma...Vähemmän on aina enemmän.

    Elämyksellistä viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Leena; voih... tiedän tuskasi tuon toisen henkilön tavaroiden tulemisesta omaan kotiin. Ymmärrän oikein hyvin tunteesi ja tiedän miltä tilanne tuntuu.

    Jos oliskin sellainen oma tila, jota kukaan muu ei täytä. Ihanaa kun sulla on tuollainen tila =)

    Elämyksiä on tänä viikonloppuna odotettavissa, erilaisia =) Oikein antoisaa ja ihanaa viikonloppua sinullekin =D

    VastaaPoista
  8. Onneksi ei ole mitään varastotilaan mihin sitä romua laittaisi. On meillä autokatoksen yhteydessä varasto mut se on kylmä joten ei siellä mitään voi pahemmin varastoida kun kostuu ja homehtuu pian, siellä on vain polttopuuta,puutarhaan liittyviä juttuja, renkaat ja fillari, kaikki tarpeellista ja "pakollista". Kodin sisällä tietysti löytyy kaapeista jotain ei niin tarpeellista mutta se on pientä ja hallittavissa. Muuton yhteuydessä 6 vuotta sitten tuli hävitettyä aika paljon juttuja papereista lähtien. Silloin kävin jopa kaikki paperit läpi jotta kaikki turha häviää. Olin fiksu ja aloitin monta kuukautta ennen muuttoa tämän prosessin jotta se tulee kans tehtyä. Ihmisen tosissaan pitäis muuttaa vähintään kymmenen vuoden välein jotta nämä hävitystyöt tulisi tehtyä joka nurkkaa myöten mutta en halua muuttaa enää jollen saa lottovoittoa:)
    Vaatekaappi pitäis käydä läpi mutta en ole jaksanut ja niistä suurimman osan kuskaan aina mutsille joka ottaa itselleen mitä tarvii/haluaa ja loput uffille...Mitähän mä taas kirjoitin, unohdin jo, toivottavasti tuli jotain järkevääkin:)
    Hyviä viikonloppuja, aurinko näyttää paistavan tietysti koska vietän viikonlopun töissä mutta nautiskelkaa te upeasta syyspäivästä.

    VastaaPoista