maanantai 1. tammikuuta 2018

Skool ja kaikkea hyvää

Se alkaa taas, uusi vuosi uusine kujeineen.

Kujeita kannattaa olla mielessä, jotten puudu samoihin ajatuksiin ja toimiin. Niitä kannattaa tehdä itselleen ja pieneksi virkistykseksi myös muille. Pieni hulluttelu ravistelee soluja, hieroo naurunystyröitä ja saa silmät kirkkaammiksi.

Minulla ei ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia, mutta kuitenkin katselen tulevaa sillä silmällä, mitä kaipaisin lisää ja mistä haluaisin päästää irti.

Tällaisten ajatusten tarkoituksena ei ole listata liutaa tavoitteita, vaan miettiä tunnetiloja, jotka tuovat enemmän hyvää energiaa.

Jos edesmennyt vuosi verottikin ottoina aika paljon, niin en lannistu. Vuodet eivät ole veljeksiä (onks ne siskoja?), joten odotan tältä vuodelta enemmän sellaisia ajatuksia, tekoja ja valintoja, jotka tuovat minulle virkistynyttä, mehukkaampaa ja luovempaa olotilaa.

Sinulle toivon kaikkea hyvää tälle vuodelle. Tuokoon se sinulle monta hyvää ja mieleenpainuvaa kokemusta. Uusia hauskoja tapahtumia ja sellaisia ihmisiä ympärillesi, jotka tekevät olostasi herkullisen ja iloisen. Olkoon vuotesi juuri sellainen kuin itse siltä toivot ja jota muistelet rakkaudella.

Superonnekasta vuotta siis sinulle 

lauantai 23. joulukuuta 2017

Parisuhdelahjoja

Miehen lahja naiselle

Kävelytielle oli syntynyt järvi, sellainen jossa oli 10  cm:n syvyydeltä vettä. Lätäkön toiselle puolelle saapui nuoripari. Nainen jäi epätoivoisena seisoskelemaan veden rajaan. Hän oli hämmentynyt, eikä oikein halunnut kastella jalkojaan. Sitten tapahtui jotain, mitä en ole koskaan nähnyt. Kaveri nappasi todella rennon näköisellä liikkeellä tytön olkapäällensä. Tyttö killotti kuin kahtia taitettuna hartioilla, kädet ja pää toisella puolen miestä ja jalat toisella puolen.

Ja niin tämä nuorimies käveli kaupunkitalvijärven toiselle puolen.
Astelimme juuri kohdalle ja totesin hymyillen: Hieno pelastus =D

Naisen lahja miehelle

Avasin television katsoakseni tallenteesta himoamaani reseptiä. Jostain syystä jäädyin hetkeksi katsomaan tosi-tv-höntsä-ohjelmaa. Siinä pukumies tuli juuri kotiin.

Puoliso löhöili isolla sohvalla one piece puvussaan, jota mies katsoi oudoksuen. Sitten hän kysyi: Meneekö tuo vetoketju koko matkan ylhäältä alas? Nainen nousi innostuneena seisomaan ja näytti kuinka vetoketju todellakin sujahti kuin makuupussissa ylös asti piilottaen koko pään. Samalla nainen totesi, että hänellä on miehelle oma kappale.

Ja niin kuvakulma vaihtui, mies pomppasi kulman takaa oma one piece päällänsä kuin supervoimat saaneena. Aikansa vetoketjulla leikkien hän istahti tyytyväisen näköisenä naisen viereen ja totesi miten hyvältä puku tuntui.


Sitten käytiin seuraavanlainen keskustelu:

M: Riisutaanko haalarit?
N: Ei
M: Ihan kuin olisimme jo naimisissa
N: Miten niin?
M: Näin siinä käy. Pukeudumme haalareihin ja kun kysyn riisutaanko haalarit sinä haluat nukkumaan. Meistä on tullut vanhoja...



*  *  *



Näihin levottomiin tapahtumiin uppoutuneena toivottelen sinulle oikein hauskaa ja mukavaa viikonlopun jatkoa. Ota rennosti ja muista, että aineeton lahja voi olla paras lahja. Ja että joitain lahjoja avatessa ei kannata pyytää televisiokuvaajia paikalle ;-)

perjantai 15. joulukuuta 2017

Silmäniloksi vähän mustaa

Olin viikko sitten lomalla,
olin myös lomalla sairaana
sitten sairauslomalla,
josta palasin töihin
mistä toisena työpäivänä lähdin kesken kaiken taas kotiin
todeten, että sairastetaan nyt sitten saamari.

No onnena onnettomuudessa, tänään sain molemmat miehet kotiin. Tällaisina hetkinä tunnen itseni erityisen kiitolliseksi, olenpa kuinka nuutunut tahansa.

Päiväni eteni aluksi kuten edellisetkin. Tyhjää täynnä olevaa päätäni hakattiin vasaralla ihan olan takaa. Olin varma, että kumajaminen kuuluu naapuriin asti,  olihan lyönti komeampi kuin Kölnin kirkon kelloissa. Laahustin jossain vaiheessa peilin ohitse ja näin kasvoillani kuoleman mustat silmänaluset, valkoiset poskipäät sekä tarhapöllön haituvat ylhäällä valtoimenaan.

Tiedän että aasiassa kaunistetaan itseä meikkaamalla krapulaiset silmänaluset ja mietin rohkeana, että ehkä tällä ulkomuodolla kannattaa kokeilla onneaan.

Niinpä käännyin anovasti miesten puoleen ja pyysin pientä joulukuusta kotiin.  Kyllä kuulkaa kannatti. Miehet menivät ja tulivat ja toivat mitä kauneimman kuusen taloon. Laittoivat sen jalkaan, leikkasivat tukevan verkon ympäriltä pois, antoivat oksien laskeutua rauhassa paikalleen ja siivosivat vielä pienet roskat pois.


Olin niin onnellinen, että laitoin samantien päiväkahvit porisemaan ja etsin piparkakut kaapista. Katselin hetken tarjoiluani ja totesin: Kahvikupin pitää olla pieni, jotta kahvi maistuu hyvälle. Piparin näköjään ei pidä olla pieni ;-)

Että ei mulla sitten muuta...

kuin

voikaa hyvin 





perjantai 8. joulukuuta 2017

Mitä lie hiippareita meidän pihamaalla

Tonttu, kengän koko 40?
Herään tuhinaan
ja avaan varovaisesti vain toisen silmäni
kurkistan kelloa yöpöydällä
ja totean, että voisihan sitä jo noustakin.

Mikä ihana asia onkaan olla pienellä lomalla. Tai eihän se mikään pieni loma ole, kun voi olla yhtäjaksoisesti viisi päivää mitenpäin itse vain haluaakin. Tämähän on p i i i tkä loma.

Vedän villasukat jalkaan ja hipsin huoneesta pois. Katselen ulos pimeään, pihamaalle. Yritän kurkkia onko orava jo syömässä lintujen siemeniä ja tarkistan pihamaan jäljet. Sillä tilanne on nyt vähän jännittävä. Toissailtana näimme kaksi kengänjälkeä putipuhtaassa lumipeitteisessä maassa. Ne olivat tupsahtaneet sinne jostain ja jatkaneet yhtä ihmeellisesti matkaansa.

Mutta ei ollut jälkiä tänään. Ei ollut.  Sen sijaan on ollut uudenlaisia ajatuksia ensivuoden osalle. Eilen aamuherätyksen jälkeen mietimme mitä toivoisimme ensivuodelta.

Mitä haluan vähemmän ja mille annan aikaani enemmän?
Miten voin auttaa muita,
mitä teen oman itseni hyväksi ja iloksi ja
miten harjoittelen löytämään sen isomman ihmeen sisästäni?

Näitä kirjoja voi lukea vasta loppiaisen jälkeen ;-)
Ilman tätä työtaukoa en olisi osannut summailla muuta kuin: Antakaa mulle lomaa! Paljon ja heti! Mutta nyt hiukan levänneenä huomaan ajatuksen liikkuvan, hah, ehkä vähän nopeammin tai ainakin rennommin.

Katsos eilen, toisena lomapäivänä, olimme pikkuisessa ravintolassa ja istuimme ikkunan ääressä. Pihamaata peitti ohut lumipeite, joen toisella puolella oli mukava mäennyppylä, jossa männyt kurkottivat korkealle. Huoneen nurkassa oli sievästi koristeltu joulukuusi ja taustalla soi hiljaa rauhallisen tunnelmallinen joulumusiikki. Alkusalaatti oli yksinkertainen ja supermaukas. Savuporo-punajuuri-pizza oli täydellinen ja siinä onneni kukkuloilla minä tajusin, että juuri tässä ja nyt alkaa minun jouluni.

Kokonainen loppukuukausi. Olla ja viettää joulumaista tunnelmaa. Kaikki on tässä ja nyt.

Minulle joulu on enemmän rauhoittumisen ja hassuttelun aikaa. Koska hassutteluni on ollut pienoisessa jäässä, niin keskityn ainakin hissutteluun ja hyväksyvään olemiseen.

Kyllä. Nyt etsin käsiini omanlaiset kotijoulujazz-kappaleet, leivon tuoksuvia piparkakkuja ja antaudun pelkkään hyvän mielen tuhinan kuunteluun.

Hiljaa hyvä tulee, tai jotain sinnepäin :)

(ja näköjään hitaasti paljon tulee, tämä oli viidessadasensimmäinen postaus)

perjantai 1. joulukuuta 2017

Kirjeet

miten paljon menetimmekään, kun jätimme kirjeiden käsin kirjoittamisen. Kun lakkasimme miettimästä lauseiden sisältöä. Siirtämästä ajatustamme sydämemme kautta käden liikkeessä musteena paperille.

  

Joulukuu on saapunut.
Lumi laskeutuu isoina hiutaleina peittäen maan.
Annetaan ajatusten leijailla mukana,
ikävien kauas pois ja mukavien pyörähdellä ympärillämme.
Kietoudutaan pehmeän huovan lämpöön
hengitetään raitista ilmaa.
Ja pidetään huolta itsestämme
sekä näistä rakkaista ympärillämme


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Vääränlainen

Mä voisin olla väri valonauhassasi
 olla rakkautesi osa
   tuntea matkan päästä kuinka ihosi säteilee

Mutta olen musta
  kuuntelen lekan iskuja ja koiran haukuntaa
   toinen takoo päätäni, toinen mieltäni

Vitutus on maailman turhinta ajankäyttöä
 en tajua kuinka viitsin tarttua siihen
   mutta tässä minä olen taas

Nobody said it was easy, laulaa mies
 Älä syytä itseäsi, sanoo mies vieressä
Ja mä pyyhin poskeani ja laulan vielä kovempaa

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

yksi mulle, toinen sulle ja kaikille muille vielä samanlaiset

Lauantai-aamuna heräsin onnellisena. Tiesin että N Y T on vapaapäivä, eikä minun tarvitse tehdä mitään. Olin mennyt tukka putkella yötä myöten tiistaista asti.

Jonna Tervomaa: Oo mun kaa
Olin nähnyt hienoja maalauksia, katsellut taitavaa näyttelijää ja kuunnellut muusikoiden upeaa soitantaa, mutta myönnän anoen nikotelleeni torstai-iltana, että onko pakko mennä pikkujouluihin jos ei jaksa.

Aina kun joku kysyy minulta nuo sanat, niin vastaan oitis: Ei Ole Pakko! Mutta kukaan ei sanonut minulle niin. Päinvastoin, tilalle tuli lause sanktiosta, joka lankeaa no showlle ilman lääkärintodistusta.

Niinpä päätin vetää vermeet niskaan ja olla ajattelematta väsymystä. Sen verran minulla oli tolkkua jäljellä, että söin sopivan kevyesti ja join vieläkin kevyemmin.

Tanssilattia on se paikka, jossa energiatasoni yleensä nousee, mutta täällä sali oli sopimaton bändiakustiikalle ja ihmiset jakautuivat kummallisesti eri puolille juhlatilaa. Päätin heilua tassilattialla sen aikaa kun huvittaa ja ennenkuin jatkoaika tulee käsille minä teen tuhkimot. Yhdessä asiassa olen nimittäin aika jurnu: pidän enemmän juhlista, jotka jatkuvat samassa paikassa hamaan tappiin aamuun asti. En kerta kaikkiaan välitä jatkoille siirtymisestä. Kotimatka oli käsillä, arkipäivät taputeltu ja yöjunassa istuessani tajusin harkitsevani: Mitäs jos tekisinkin jotain aivan muuta. Viettäisin päiväni erilaisten asioiden parissa, tehden jotain minulle enemmän merkityksellistä. Kukahan haluaisi tällaisen naisen työpaikalleen töihin.

En tiedä. Pitäisikö oikeasti harkita vielä alanvaihtoa. Mies komppaa vieressä ja minä tosiaan alan laskea plussia ja miinuksia nykyisestä paikastani.

Sitten ajattelen niitä ihmisiä joiden kanssa pyörin päivissäni. Ne ovat ihania. Ne piristävät oloani pelkällä läsnäololla. Eilenkin sain naurunkohtauksen, kun työkaverilta tuli viesti: Unohda ruma jouluvillapaita, perhepyjama on uusi hittituote!

Uusien vihjeiden perusteella kamalia jouluvillapaitoja ei siis enää tarvita, vaan yhtenä suurena perheenä (meidän pikkuperheen sananparsi) pukeudutaan yhteneväisiin pyjamiin ja nautitaan joulusta ilman paineita.

Mikä viisaus piileekään tässä. Kenenkään ei tarvitse miettiä mitä laittaa päällensä. Jokaisella on yhtä pehmeä ja venyvä vaate, sen sisälle mahtuu jokainen suupala ja kuosi on sen verran kirjava, ettei suklaatahrat tai munatotin roiskeet näy.

Ehdottomasti suosittelen tarttumaan jenkkivillitykseen ja tilaamaan koko suvulle samanlaiset jouluasut kotiin ja kylille aina jouluaatosta tapaniin =D

... tai ehkä ei sitten kuitenkaan ;-)

The Washington Post
Don't moose with me - peräluukulla?